Seksuaalinen halu hakee rengin paikkaa
Tulesta sanotaan usein, että se on hyvä renki, mutta huono isäntä. Kun tuli on hallinnassa, se palvelee meitä toivomallamme tavalla, lämmittää kylmää pirttiä, luo tunnelmaa tai kenties mahdollista ruoan laiton leirinuotiolla. Kun tuli ottaakin isännän paikan, saattaa suvun metsäpalsta olla pian musta ja hiiltynyt puuton alue. Seksuaalista halua kuulee aina toisinaan verrattavan tuleen. Sekin on parhaimmillaan intohimoisen nautinnon lähde, turvan ja yhteyden tuoja, lämmittävä. Pahimmillaan seksuaalisen mielihalun ottaessa sokaistun johtajan aseman, saatetaan kuitenkin ohittaa toinen ihminen, satuttaa ja luoda turvattomuutta.
Seksuaalista halua voimme määritellä monella tavalla. Osmo Kontula on määritellyt seksuaalista halua kuvaamalla sitä kirjassaan Halu& intohimo (2008; 42-43) seksuaaliseksi motivaatioksi, joka ilmenee yleensä seksuaalisen toiminnan tai nautinnon himoitsemisena. Hän määrittelee halun porttina kiihottumiseen ja seksuaalisen yhteyteen ja vuorovaikutukseen. Thomas Moore on kirjoittanut kirjassaan Seksin sielu (2010; 17-19), kuinka seksuaalisiin ongelmiin saatetaan suhtautua mekaanisesti ja unohtaa inhimillisyys ja syvyys. Hän kuvaa myös, että mikäli seksuaalinen kanssakäyminen olisi pelkästään fyysistä, ei ihmisten tarvitsisi käsitellä tunteita, erilaisia ihmisiä eikä tekojen seuraamuksia. Kehomme on kuitenkin yhteydessä tuntemuksiimme ja tunteisiimme. Yhtä mieltä molemmat ovat siitä, että jos intohimoisesta halusta tulee ahdistava pakkomielle, ei toisen tunteiden tai halun kuunteleminen mahdollistu. Ajattelen, että tällöin aito suostumus ei mahdollistu ja oma halu ikään kuin kävelee toisen yli, tekee hänestä objektin. Miksi sitten seksuaalisesta halusta voi tulla pakkomielle tai hallitsematon? Ja onko hallitsematon seksuaalinen halu se tekijä, jonka takia seksuaalisia rajoja rikotaan? Nämä ovat isoja kysymyksiä, joiden äärelle pysähdymme nyt hetkeksi.
Hallitsematon seksuaalinen halu ei ole ainoa, eikä määrittävä tekijä, jonka takia ihminen syyllistyy esimerkiksi seksuaaliväkivallan tekoon. Toisen ihmisen seksuaalisia rajoja rikkovalla henkilöllä voi olla erilaisia psykologisia tai sosiaalisia haasteita. Nykyään ajatellaan, että syyt seksuaalirikoksien taustalla löytyvät erityisesti yksilöllisistä muuttuvista riskitekijöistä ja itsesäätelyn haasteista. Taustalla voi olla esimerkiksi vaikeus hallita seksuaalisia mielihaluja, vaikeus luoda läheisiä ja intiimejä suhteita oman ikäisiin, seksuaaliväkivaltaa edistävä ajatusmaailma tai henkilö voi hakea väärin keinoin esimerkiksi hallinnan tunnetta. Motiivi voi olla seksuaalinen tai olla olematta. Motiivin tunnistaminen on tärkeää, jotta voidaan vahvistaa toisia kunnioittavien valintojen tekemistä vaihtoehtoisin toimintamallein.
Hallitsematon himo yhdistää useita riippuvuuksia ja seksi-ja pornoriippuvuuden kohdalla voidaan ajatella, että hallitsematon himo on seksuaalista. Usein takana on kuitenkin jokin psykologinen tarve, johon ihminen lähtee vastaamaan riippuvuuskäyttäytymisellä. Paula Hall on kuvannut osuvasti kirjassaan Koukussa seksiin (2019; 18-19, 25), että riippuvuudessa jonkin syvemmän tarpeen tyydyttäminen voi kulkea käsikkäin hallitsemattoman himon kanssa, ja siksi ne usein sekoitetaan toisiinsa. Seksiriippuvuudesta voi syntyä selviytymiskeino, jolla hallitaan elämää esimerkiksi helpottamalla negatiivisia tunteita. Ajan kuluessa riippuvuuden kohde ei kuitenkaan tuota enää nautintoa, vaan voi lisätä ongelmien kuormaa. Selviytymiskeinona se on kuin Punahilkka-sadun susi, joka on pukeutunut isoäidiksi. Vaikuttaa turvalliselta, mutta vie mukanaan. Se tulee oppia tunnistamaan.
Voisi siis todeta, että tärkeintä on ymmärtää, miksi himo koetaan hallitsemattomaksi, miten sitä voidaan hallita ja mihin se vastaa? Intohimo tai mielihalu eivät yksinään aiheuta rajojen rikkomista, välissä on aina ajatus ja toiminta, jonka ihminen on jollain tavalla myynyt itselleen. Joskus ihmisellä voi kuitenkin olla pelkoja toisen satuttamisesta ja riittämättömästä impulssikontrollistaan, vaikkei hänellä olisi tarvetta hallinnan- ja impulssikontrollin lisäämiseen. Tällainen tilanne voi liittyä pakko-oireiseen häiriöön. Suvanto-Witikka kuvaa Työkirjassaan pakko-oireiden hoitoon (2021; 29- 31) pakko-oireisia henkilöitä usein kilteiksi ja toiset huomioon ottaviksi, joille pahinta, mitä voisi tapahtua, olisi itsekontrollin pettämisestä johtuva väkivallan teko. Tällöin voi syntyä vääristynyt uskomus, jossa mielikuvat ja todellisuus ovat yhtä. Kontrolliyritykset vain lisäävät tällaisessa tilanteessa mielikuvien ilmaantumista ja henkilön ahdinko lisääntyy. Kontrollia on jo liikaa paikassa, jossa sitä ei todellisuudessa tarvita, vaikka mieli niin uskottelee. Suvanto-Witikan mukaan seksuaalirikokset ja etenkin lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat ehkä halveksutuimpia rikoksia, jolloin pakko-oire askaroi mielellään tämän teeman parissa. Kyse ei kuitenkaan tällöin ole halusta, vaan pakko-oireesta, eikä kontrollin puutteesta, vaan liiallisesta pelon herättämästä kontrollista.
Palataanpa vielä hetkeksi tuleen. Viime aikoina olemme lukeneet uutisista metsäpaloista. Oletko koskaan kulkenut palaneella metsäaukiolla? Siellä nimittäin on elämää. Kaikki ei kuole, muurahaiset kömpivät syvältä pesistään hiiltyneen aluskasvillisuuden päälle ja alkavat etsiä ravinnokseen puista tippuvia hyönteisiä. Tästä voidaan vielä jatkaa eteenpäin, tästä voidaan selvitä. Silmämme näkevät tumman maa-alueen siellä, missä ennen kasvoi upea metsä. Vahvimmat puut ovat kuitenkin jääneet pystyyn, rungoiltaan kenties hiiltyneinä, ja linnut lentävät takaisin tarkastamaan säilyivätkö pesät vai tuleeko rakentaa uusia. Pesämateriaalia voidaan joutua hakea hieman kauempaa, mutta niitä löytyy kyllä. Uusia siiveniskuja, uusia askeleita ja uusia mahdollisuuksia. Sama tuli ei voi polttaa täällä uudelleen. Samalla tavoin sama jo tehty teko ei palaa kaiun lailla takaisin, välissä on aina ihminen ja ajatus. Edessä on pitkä polku, jolla kulkija päättää mihin suuntaan askeleet vievät ja polku vahvistuu, kun sillä kuljetaan. Polku voi päättyä toisin, eikä sitä tarvitse kulkea yksin. Minä uskon valintoihin ja ihmiseen. Vanhalta paloalueelta voi muutaman vuoden päästä poimia mustikoita, luontokin päättää selvitä ja etsii tapansa. Sama selviämisen ja uusien valintojen mahdollisuus on ihmisellä. Koskaan ei tule aliarvioida mielen voimaa.
Minja Lappalainen
Seritatyö, Oulu