Tekijä: Seritatyö

  • Läheisenä Seritatyössä, Seritatyön asiakkaan ääni

    ”Olen voinut vahvistaa itseäni. Minulla on välillä ollut vaikea sanoittaa omia ajatuksia, mutta Seritatyö on tukenut minua siinä. Jos pystyisin näkemään eron, kun saavuin Seritatyöhön ensimmäisen kerran ja mitä olen tänä päivänä, en ikinä olisi kuvitellut, että olen päässyt näin paljon eteenpäin. Oma minä on nyt tosi vahva. En olisi ehkä selvinnyt, jos en olisi saanut tukea.”

    Olin neuvoton. Olin tuuliajolla. Yritin hakea apua, mutta asiani olikin sellainen, ettei sitä joka paikassa osattu käsitellä.

    En tiennyt mitä pitää tehdä. Tunteita minulla oli hirveästi. Myös sellaisia tunteita, mitä en tunnistanut. Koin valtavaa myllerrystä. Oli erityisen tärkeää, että saan puhua asiasta, vaikka minulla oli hirveä häpeä ja syyllisyys kaikesta tapahtuneesta. Halusin, että saisin tukea siihen, miten läheisenä suhtaudun tapahtuneeseen. Halusin myös, että näkökantani otetaan huomioon, sillä elin elämääni toisille ja toisten kautta.

    Toivoin vahvistumista siihen, että kaikki se mitä tunnen, on sallittua. Ettei minun tarvitsisi piilotella maailmalta kaikkea. Täällä Seritatyössä kaikki tunteet olivat sallittuja, mutta meni aikaa, että pystyin käsitellä niitä.

    Avun hakeminen oli hankalaa. Sain alkuun kriisiapua, mutta olin shokissa tuolloin, ja sen antama apu meni minulta ohitse. Sitten minulle soitettiin rikosuhripäivystyksestä, kun poliisilta oli mennyt sinne tieto tapahtuneesta. Sekin meni minulta ohi. Olisin kaivannut kasvotusten tapahtuvaa kontaktia. En osannut sanoa mitään. Apu puhelimessa tuntui kovin kaukaiselta. Koin, ettei se vastannut tarpeisiini.

    Kun sain itse ensimmäisen kontaktin työntekijään, ja kerroin asioistani, hän ei osannut auttaa minua. Menin sitten seuraavalle työntekijälle. Seuraava työntekijä totesi minun tarvitsevan muuta tukea, kuin mitä hänellä oli antaa. Taisin seisoa kuuden oven takana, josta en lopulta saanut tarvitsemaani tukea. Minulle ehdotettiin ryhmämuotoista terapiaa, jossa jaetaan omia kokemuksia. En kokenut sitä omaksi paikaksi tai riittävän tukevaksi. Ajattelin, että nostan käteni pystyyn. Jos pää hajoaa, sitten hajoaa. Kumppanini asioi Seritatyössä ja ohjasi minut Seritatyöhön, jonne sain pian kontaktin.

    Tulin Seritatyön tapaamiseen pelokkaana. Kumppanini kertoi, että Seritatyö on erilaista kuin se mitä minulla oli ollut. En heti uskonut sitä. En uskonut yhtään, että kukaan auttaisi minua. Tavallaan ymmärrän, että moni läheinen jättää tuen hakemisen kesken. Kun joutuu kerta toisensa jälkeen repimään auki asian, joka satuttaa, eikä silti etene asiassaan yhtään. Olisin toivonut, että omalta paikkakunnaltani minut olisi ohjattu suoraan Seritatyöhön.

     Seritatyöhön tullessani ajattelin, että jos kerron asioista ja siitä mitä tunnen, minut kivitettäisiin. Alkuun ajattelin, että minun ajatellaan olevan huono ihminen, jos sanon että haluan elää yksin. Jos sanon, että jättäisin kaikki vain taakseni. Vihasin koko elämää ja kaikkia ihmisiä. Seritatyössä sanoin kaiken ajattelematta, koska koin luottamusta. Minua ei tuomittu.

    Seritatyö tuki minua monella tapaa. Itsen arvostaminen on päällimmäinen asia, jonka olen Seritatyön tuella itselleni saanut. Odotan kovasti Seriatyön käyntejä. Kun lähden tapaamisesta, olen hyvillä mielin, sillä joka kerta olen saanut jotain.

    Tapaamisten välillä minulla olisi ollut mahdollista olla yhteydessä Seritatyön työntekijän puhelimitse. Jos minulle olisi tullut vaikea hetki tai huono ajatus, jonka yli en olisi päässyt. Tieto siitä, että Seritatyö on olemassa, tuki minua.

    Olen voinut vahvistaa itseäni. Minulla on välillä ollut vaikea sanoittaa omia ajatuksia, mutta Seritatyö on tukenut minua siinä. Jos pystyisin näkemään eron, kun saavuin Seritatyöhön ensimmäisen kerran ja mitä olen tänä päivänä, en ikinä olisi kuvitellut, että olen päässyt näin paljon eteenpäin. Oma minä on nyt tosi vahva. En olisi ehkä selvinnyt, jos en olisi saanut tukea.

    Seritatyön työntekijä vaihtui tuen saamisen aikana. Se oli pulmallista. Mietin, jaksanko aloittaa uuden työntekijän kanssa ikään kuin alusta. Minulle kerrottiin, ettei se mene niin, että kun istun tuoliin, ettei minusta tiedettäisi yhtään mitään. Ensimmäinen tapaaminen uuden työntekijän kanssa tehtiin yhdessä vanhan työntekijän kanssa. Päätin jäädä, vaikka olinkin varovainen.

    On tärkeää, että tuki toteutetaan asiakkaan ehdoilla ja sen hetkisillä voimavaroilla. Seritatyössä on ollut ihanaa se, että minulta on kysytty aina kuulumiset ja työskentelyssä on edetty minun voimavarojeni ja tilanteen mukaan. Jos työstössä on ollut jokin tehtävä tai harjoitus, ei sitä ole jatkettu suoraan seuraavalla kerralla, mikäli jokin muu asia on enemmän päällä. Tällöin tehtäviä ja harjoituksia on jatkettu toisella kertaa. Seritatyössä onkin ollut joustavuutta, ja asioiden käsittelyssä on menty minun toiveeni ja tarpeeni edellä. Vaikka asia on kauhea, niin sen äärellä on työskennelty lempeästi.

    Mielestäni on tärkeää, että seksuaaliväkivallan tekijöille ja heidän läheisilleen on Seritatyön kaltaista palvelua olemassa. Saatavuus on vain huonoa. Mietin, kuinka moni jää ilman tukea. Sellaisten paikkojen tärkeys, jossa voi kertoa seksuaaliväkivallasta myös läheisenä, on todella tärkeää. Asia, miksi olen tuen piiriin saapunut, ei ole helppo. Työntekijän tieto asioista on tärkeää ja tuo luottamusta. Työntekijän ei tule kauhistella sitä mitä on tapahtunut, eikä tuen tarvitsijan tule tarvita lohduttaa työntekijää kuulemastaan. Palveluun ohjaamisessa tulisi olla tieto tuen tarvitsijan taustoista, ettei tuen tarvitsijaa ohjata henkilön luokse, joka ei voi yhtään auttaa.

    Avun hakeminen ei ole helppoa suuren häpeän vuoksi. Läheisille voi olla vaikea puhua asioista suoraan. Seritatyöhön on voinut tulla ilman häpeää. On harmittavaa, ettei minulla ollut tietoa Seritatyöstä aiemmin. Olisikin tärkeää, että tieto palveluista olisi heti saavutettavissa. Olisin toivonut, että minut olisi kriisiavusta ohjattu suoraan Seritatyöhön. Minun tuli ajaa omaa asiaa vahvasti, eikä kaikki välttämättä jaksa. Toivon, että tuen tarvitsijat löytäisivät rohkeutta tuen hakemiseen, vaikka voimavaroja voi olla vähän. Näistä asioista voi olla vaikea selvitä yksin. Kun tukea hakee rehellisesti avoimin mielin, takaan, että omaan reppuun saa tukevia asioita.

    Olen nyt lähempänä kokonaista. Olin repaleinen ja palasina kun tulin Seritatyöhön. Minulla on vielä matkaa, mutta koen että olen saanut jo paljon. Sallin ajatukseni ja tunteeni. Nyt luotan elämään ja siihen, että minun siivet kantavat. Minä pärjään. Minulla on perusta, jonka avulla voin selvitä tulevaisuudessa. Hankalia aikoja varmasti tulee, kun palaa tapahtumiin tai jään mietteisiin, mutta uskon etten enää romahda. Nyt kun palaan asioissa taaksepäin, ei tullut ahdistavaa oloa. Aluksi tuntui, että minun pitää käydä Seritatyössä koko loppu elämäni. Nyt olen saanut omaa aikaa, olen ollut rehellinen ja auki. Olen kulkenut matkan itseni kanssa. Nyt kun tukisuhde Seritatyössä on päättymässä, en koe jääväni tyhjän päälle. Olen saanut jalustan.

    Toivon, että tulevaisuudessa saisin elää omannäköistä elämää. Tasapainoista ja rauhallista elämää. Yritän elää niin, että se mahdollistuu. Minun tulee tehdä oman näköisiä valintoja, ja tehdä päätökset itse.

    Tämä on osa Seritatyön 10 – vuotis juhlajulkaisua.

    Lämmin kiitos asiakkaallemme asiakasäänen esiintuomisesta.

    Seritatyö

  • Seritatyössä kesäsulku

    Seritatyö viettää kesäsulkua ajalla 7.7-10.8.2025, jolloin lomailemme ja muutamme uusiin toimitiloihin.

    Yhteydenottopyynnöt voit jättää info@seritatyo.fi. Vastaamme töihin palattuamme.

    Mikäli kesäsulkumme aikana kohtaat kriisitilanteen, voit olla yhteydessä oman hyvinvointialueen palveluihin tai esimerkiksi valtakunnalliseen MIELI ry:n kriisipuhelimeen, joka tarjoaa keskusteluapua 24/7 numerossa 09 2525 0111. Kriisipuhelimen palveluita voi käyttää nimettömästi ja luottamuksellisesti.

    Hyvää Kesää!

  • Seritatyön asiakkaan ääni

    ”Olen oppinut ymmärtämään paremmin, miksi käyttäydyn kuten käyttäydyn, miten voin taistella hankalia tunteita vastaan ja miten voin estää itseäni joutumasta uudelleen ongelmatilanteisiin. Olen saanut käynneiltä hyvin vastauksia kysymyksiin, joihin en osannut vastata ennen avun saamista.


    Olen 25-vuotias mies. Olen ainakin viimeiset viisi vuotta ollut ongelmissa
    seksuaalikäyttäytymiseni kanssa. Olin aikuisviihderiippuvainen. Sekään ei enää
    riittänyt, vaan jossain vaiheessa kuvioihin astui lapsikohteinen materiaali. Tiesin aina,
    että se oli laitonta ja väärin, mutta en silti lopettanut. Todellinen herätys minulle oli
    vasta, kun poliisista otettiin minuun yhteyttä. Minuun otettiin yhteyttä kesken
    työpäivän, ja jouduin käymään asunnossani poliisien kanssa, luovuttamassa
    tietokoneeni ja kännykkäni heidän haltuunsa. Vaikka tiesin, että tuo päivä oli
    mahdollisesti edessä, jos en muuttaisi tapojani, en silti ikinä muuttanut niitä. Tilanteeni
    ja ongelmani realisoituivat minulle vasta silloin. Väliintulo rikkoi perusturvallisuuden
    tunteeni, ja olin shokissa. Ihmettelin, miten olin sallinut tilanteen päästä näin pahaksi.
    Olin pettynyt itseeni, ja tajusin saman tien olevani ammattiavun tarpeessa. Tunteeni
    kuohuivat. Avun hakemisella halusin turvata, etten enää koskaan syyllistyisi tällaiseen
    tekoon. Lisäksi halusin apua tilanteen aiheuttamiin vaikeisiin tunteisiin ja muutoksiin
    ihmissuhteissa.


    Avun hakeminen oli yllättävän työlästä. Kysyin aluksi jo poliiseilta, mistä voisin saada
    apua, mutta en muista heidän sanoistaan mitään, luultavasti silloisen shokkitilani
    vuoksi. Seuraavaksi otin yhteyttä työterveyteen, josta minut ohjattiin omalle
    terveysasemalle. Työterveydessä minulle kerrottiin Seritatyöstä, johon olin sitten itse
    yhteydessä. En muista tarkalleen, oliko se juuri noin päin, mutta kolme etappia siinä oli.
    Lisäksi Seritatyö sattui olemaan lomalla juuri kesäaikaan, kun hain apua. Tauon jälkeen
    pääsin kuitenkin avun piiriin, ja aloitin säännölliset tapaamiset Seritatyön käynneillä.
    Oli suuri onni, että pääsin Seritatyön avun piiriin. Olen saanut apua juuri niihin asioihin,
    joiden vuoksi hain apua. Olen oppinut ymmärtämään paremmin, miksi käyttäydyn
    kuten käyttäydyn, miten voin taistella hankalia tunteita vastaan ja miten voin estää
    itseäni joutumasta uudelleen ongelmatilanteisiin. Olen saanut käynneiltä hyvin
    vastauksia kysymyksiin, joihin en osannut vastata ennen avun saamista.


    Hienoa työssä oli, että minulla oli sama ohjaaja koko ajan. Lisäksi ohjaajani oli hyvin
    osaava, ammattitaitoinen ja hänelle oli helppo puhua vaikeistakin asioista. On tärkeää,
    että voi olla avoin ja luottaa ohjaajaansa. Yksityisyys oli myös hyvin hoidettu,
    asiakkaiden tietoja käsitellään huolella ja toisiin asiakkaisiin törmääminen on estetty
    aikatauluttalla käynnit järkevästi. Toiveitani otettiin myös hyvin huomioon käyntien
    sisällöissä. Halusin ymmärtää, mikä aiheuttaa kaltaistani käytöstä, ja kävimmekin
    paljon asiaan liittyvää teoriaa läpi. Puhuimme seksuaalisuuden lisäksi monista muista
    asioista, jotka olivat mielessäni milloinkin, ja liittyivät tilanteeseen. Lisäksi sovimme
    käyntien ajankohdista yhdessä, joten en joutunut perumaan lopulta yhtäkään käyntiä.
    Käyntejä oli myös tarpeeksi säännöllisesti. Aluksi niitä oli tiheämpään, mutta kun pahin
    alkushokki oli helpottanut, ja tulin toimeen paremmin, niitä harvennettiin yhteisellä
    päätöksellä.


    On ehdottoman tärkeää, että Seritatyön kaltainen tuki on olemassa. Jos sen avulla
    estetään yksikin seksuaalirikos, on se kannattavaa. En ole suinkaan ainoa, joka tämän
    kaltaisesta palvelusta hyötyy, ja on hyötynyt. Oman tekoni jälkeen olin monella tapaa
    rikki, ja olisin saattanut joutua vielä pahemmille teille, jos en olisi hakenut apua.
    Merkittävää on myös, että käynneillä pääsee keskustelemaan ammattilaisen kanssa,
    joka on erikoistunut juuri tämän kaltaiseen toimintaan. Lisäksi on hienoa, että käynnit
    ovat asiakkaille täysin ilmaisia. Onkin tärkeää, että hanke saa tukirahoitusta
    jatkossakin.


    Ammattilaisille, jotka kohtaavat minun kaltaisessani tilanteessa olevia henkilöitä:
    Kiitos. Teette mielettömän arvokasta työtä. Sillä on iso merkitys, että kuunnellaan, ja
    autetaan. Aiheet, joista teidän kanssanne puhutaan, ovat vaikeita, ja voi olla, että olette
    ainoita, keille asiakkaanne kehtaa jutella näistä asioista. Tehty rikos voi olla shokki
    tekijälle itselleenkin, ja on tärkeää, että he pääsevät puhumaan ammattilaiselle. Moni
    rikollinen halunnee teon jälkeen ymmärtää itseään, niin se oli ainakin minun
    tapauksessani. Te voitte auttaa siinä.


    Avun hakeminen voi pelottaa, ja kynnys siihen voi tuntua isolta. Avun hakemista
    empivälle ihmiselle haluaisin sanoa, että apua hakiessa ei menetä mitään, eikä siitä jää
    merkintöjä eikä leimoja otsaan. Oma kokemukseni avusta on äärimmäisen positiivinen,
    ja uskon, että kaikille seksuaalirikoksen tehneille olisi hyödyllistä hankkiutua avun
    piiriin. Avun vastaanottamista ei kannata hävetä, se on oikea askel kohti parempaa
    tulevaisuutta.


    Minä olen onnistunut pääsemään yli tapahtuneesta. Olen sovittanut tekoni, ja käyntini
    Seritatyössä loppuvat pian. Minua ovat tukeneet tilanteen läpi muutama uskollinen
    henkilö ja ennen kaikkea Seritatyö. Keskustelut, käynneillä saatu uusi tieto ja
    ajatusharjoitukset ovat jääneet päähäni ja auttaneet ymmärtämään itseäni paremmin.
    Uskon, että pystyn jatkossa pitämään itseni poissa ongelmista. Minulla on ympärillä
    perhettä, ystäviä, minulla on mielekkäitä harrastuksia ja oma ihana koti. Kaikki nämä
    tukevat normaalia elämääni jatkossa. Haaveilu paremmasta tulevaisuudesta pitää
    myös minut toiveikkaana

    Tämä on osa Seritatyön 10 – vuotis juhlajulkaisua.

    Lämmin kiitos asiakkaallemme asiakasäänen esiintuomisesta.

    Seritatyö

Poistu
sivuilta