Yhteydenottopyynnön voit jättää info@seritatyo.fi. Vastaamme töihin palattuamme.
Mikäli kesäsulkumme aikana kohtaat kriisitilanteen, voit olla yhteydessä oman hyvinvointialueen palveluihin tai esimerkiksi valtakunnalliseen MIELI ry:n kriisipuhelimeen, joka tarjoaa keskusteluapua 24/7 numerossa 09 2525 0111. Kriisipuhelimen palvelua voi käyttää nimettömästi ja luottamuksellisesti.
Tekijöille olevien palveluketjujen puutteet uhkaavat vaikuttavuutta, mutta myös palveluiden jatkuvuutta. Rakenteiden tulisi olla tulevaisuudessa selkeämpiä ja vakaampia.
Väkivallan ehkäisemiseksi ja katkaisemiseksi keskeistä on taata palvelut kaikille osapuolille. Ilman väkivaltaa käyttäneiden tukemista väkivalta ei lopu. Väkivallan ehkäisy ja katkaiseminen vaikuttavat yksittäisten ihmisten lisäksi koko yhteisöön ja lisäävät yhteistä turvallisuutta.
Usein tuen tarpeet ovat monen tasoisia. Järjestöjen rooli julkisten palvelujen rinnalla on keskeinen ja laaja-alainen. Järjestöt voivat tarjota joustavia ja varhaisen vaiheen palveluja, että tukea julkisen sektorin palveluita.
Heille, jotka ovat huolissaan omasta seksuaalisesta käyttäytymisestään tai mieltymyksestään, on tärkeää, että apua voi hakea nimettömästi. Usein myös maksuttomuus voi olla ratkaiseva tekijä tuen hakemiseen. Matalan kynnyksen palvelut ovat välttämättömiä, jotta palvelut voivat olla saavutettavia, ennaltaehkäiseviä, että vaikuttavia.
Seritatyö tarjoaa maksutonta matalan kynnyksen keskusteluapua ja tukea 15-vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille henkilöille, jotka ovat huolissaan seksuaalisesta käyttäytymisestään tai kiinnostuksestaan. Apua voi saada myös tilanteessa, kun taustalla on seksuaalirikos tai epäily seksuaalirikokseen syyllistymisestä.
Palveluketjuja kehitetään nuorille väkivaltaa kokeneille henkilöille. Aivan yhtä tärkeää olisi kehittää palveluketjuja nuorille väkivaltaa käyttäneille henkilöille. Ulossulkeminen ja leimaaminen ei suojele ketään.
#nuorissaontulevaisuus
Seritatyö tarjoaa maksutonta matalan kynnyksen keskusteluapua ja tukea 15-vuotta täytteille ja sitä vanhemmille henkilöille, heille jotka ovat huolissaan seksuaalisesta käyttäytymisestään tai kiinnostuksestaan.
Apua voi saada myös tilanteessa, kun taustalla on seksuaalirikos tai epäily seksuaalirikokseen syyllistymisestä.
Seksuaaliväkivaltaa käyttäneiden auttaminen on tärkeää, se ennaltaehkäisee rikoksia ja auttaa katkaisemaan väkivaltaa. Jotta voimme auttaa väkivallan uhreja, on meidän autettava myös väkivaltaa käyttäneitä.
Seritatyö tarjoaa matalan kynnyksen keskusteluapua ja tukea yli 15-vuotiaille, jotka ovat huolissaan omasta seksuaalisesta mieltymyksestä tai -käyttäytymisestä. Apua on tarjolla myös, jos taustalla on seksuaalirikos tai sen epäily.
Seritatyö yhteistyössä Väkivallaton – Ensi ja turvakotien liitto
Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta.
Toimintamme on joulutauolla ajalla 23.12.2025-6.1.2026. Tänä aikana voit jättää yhteydenottopyynnön verkkosivuilta löytyvän yhteydenottolomakkeen kautta, sekä info@seritatyo.fi, olemme yhteydessä töihin palattuamme.
Mikäli joulutaukomme aikana kohtaat kriisitilanteen, voit olla yhteydessä oman hyvinvointialueen palveluihin tai MIELI ry:n kriisipuhelimeen, joka tarjoaa keskusteluapua 24/7 numerossa 09 2525 0111. Kriisipuhelimen palveluita voi käyttää nimettömästi ja luottamuksellisesti.
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) antoi esityksensä vuoden 2026 avustuksista. Varsinainen avustuspäätös tulee Sosiaali- ja terveysministeriön käsittelyn jälkeen, mutta voimme todeta seksuaaliväkivallan tekijätyömme jatkuvan myös ensi vuonna – Kiitos STEA!
Seritatyö viettää kesäsulkua ajalla 7.7-10.8.2025, jolloin lomailemme ja muutamme uusiin toimitiloihin.
Yhteydenottopyynnöt voit jättää info@seritatyo.fi. Vastaamme töihin palattuamme.
Mikäli kesäsulkumme aikana kohtaat kriisitilanteen, voit olla yhteydessä oman hyvinvointialueen palveluihin tai esimerkiksi valtakunnalliseen MIELI ry:n kriisipuhelimeen, joka tarjoaa keskusteluapua 24/7 numerossa 09 2525 0111. Kriisipuhelimen palveluita voi käyttää nimettömästi ja luottamuksellisesti.
Olemme uudistaneet Seritatyön verkkosivumme. Jotta voisimme palvella entistä paremmin asiakkaitamme sekä yhteistyökumppaneitamme, käy antamassa palautetta info@seritatyo.fi. Mikä verkkosivuillamme toimii, mitä olisit kaivannut lisää?