Minna Akimon (Kaleva 6.1.) kirjoitus kertoi äidistä (nimimerkki Kaija), jonka poika oli tehnyt törkeän seksuaalirikoksen. Kaija kertoi haastattelussa miettineensä moneen kertaan, mitä oli tehnyt kasvatuksessa väärin ja toi esille valtavaa huolta siitä, miten poika itse voi elää tällaisen rikoksen kanssa.

Seritatyössä kohtaamme seksuaaliväkivallan tekoja tehneitä ja heitä, joilla on kohonnut riski tekoihin sekä heidän läheisiään. Asiakkuus on maksutonta ja asiointi voi tapahtua nimettömänä. Asiakastapaamisia meillä oli viime vuonna paikan päällä ja etäyhteyksin toteutettuina yli 700. Monet asiakkaista ovat tehneet pitkää ja tiiviistä terapiatyöskentelyä, jonka päämääränä on uusintarikosten ja seksuaaliväkivallantekojen ennaltaehkäisy. Myös verkossa tapahtuneet teot ja lapsen seksuaalista väkivaltaa todistavan kuvamateriaalin (CSAM) käyttö ovat seksuaalista väkivaltaa. Käyntimääristä voi päätellä sekä sen, että tämän ongelman kanssa kamppailevia on paljon, että sen, että he tahtovat saada apua. Kuten Akimon jutussakin mainittiin, ei tekijöiden auttaminen ole pois uhreilta. Tekijöiden ja potentiaalisten tekijöiden auttaminen vaikuttaa siihen, ettei uhreja tulisi. Pystymme jokaisena työpäivänä todistamaan ihmisen hämmästyttävää kykyä muutokseen.

Kuten Kaija itsekin totesi, ei hänen identiteettinsä ole raiskaajan äiti. Eikä pojan identiteetti ole raiskaaja. Lähes kaikki kohtaamamme seksuaalirikoksen tehneet ovat toimineet omia arvojaan vastaan. Äärimmäisen harva heistä ajattelee, että teko oli oikeutettu. Myös seksuaalirikoksen tehneet ovat tehneet elämässään monia asioita oikein, he ovat olleet rakastettuja ja rakastavia, ja saattavat olla yhä. Vaikka teko olisi tehty päihtyneenä tai muuten poikkeuksellisessa mielentilassa, se ei vähennä uhrin kokemaa kärsimystä. Sillä ei voi saada tekoa oikeutetuksi. Se kuitenkin kertoo siitä, ettei ihminen ole seksuaalirikollinen koko olemukseltaan. Sitä tervettä osaa ihmisessä, joka kykenee myötätuntoon ja vastavuoroisuuteen, voidaan vahvistaa.

Läheisten kokema tuska ja häpeä ovat asioita, joita kohtaamme työssä ja joiden käsittelyssä voimme auttaa. Varsinkin äitiyteen yhä liittyy mystifiointia ja syyllistämistä. Ikään kuin äiti voisi olla vastuussa lastensa valinnoista heidän koko elämänsä ajan. Ja kuten jokainen äiti varmasti tietää, lastaan ei osaa olla rakastamatta, vaikka tämä olisi tehnyt hirveimmän mahdollisen teon. Eikä tarvitsekaan osata.

Myös läheiset voivat ottaa yhteyttä suoraan meihin nettisivujemme kautta.

Ulla-Maaria Konttila

Seritatyö, Oulu

Inhimillisiä perustarpeita voidaan kuvata ja jaotella monella tavalla. Käsitellään tarpeitamme miten tahansa, niin uskon, että yksi tarpeistamme on tarve liittyä, kuulua joukkoon ja kokea olevansa merkityksellinen myös jollekin toiselle ihmisille. Näihin asioihin kietoutuu myös läheisyyden tarve. Maslown tarvehierarkiassa tätä kuvattiin termillä yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet. Vaikkakin on syytä kriittisesti suhtautua kyseisen psykologisen teorian alkuperäiseen ajatukseen siitä, että tarpeiden tyydytys etenisi hierarkkisesti, on teoriassa kuitenkin hyvä pohja-ajatus. Jos yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeita tarkastellaan Maslown tarvehierarkian näkökulmasta, voidaan todeta, että mikäli ihminen ei koe näiden tarpeiden täyttyvän, hän kokee yksinäisyyttä ja hylätyksi tulemista. Yhteenkuuluvuuden tunne vaikuttaa puolestaan siihen, miten ihminen voi kokea oman arvokkuutensa muiden ihmisten silmissä. Tätä kuvataan tarvehierarkiassa arvostuksen tarpeena, joka on teoriassa sijoittunut yhteenkuuluvuutta seuraavaksi tarpeeksi. Haluan pysähtyä tämän äärelle, koska nämä asiat ovat vahvasti läsnä esimerkiksi niiden kohtaamiemme ihmisten elämässä, jotka kipuilevat lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen kanssa tai joilla läheisyys ja aggressio tasapainottelevat samalla nuoralla. Nämä asiat kietoutuvat myös surutyöhön, jota pyrin tässä kirjoituksessa hieman avaamaan.

Ajattele, jos romanttinen ja seksuaalinen kiinnostuksesi suuntautuisi sellaiseen kohteeseen, jonka kanssa et voisi koskaan muodostaa tasavertaista romanttista tai seksuaalista suhdetta. Kohteeseen, jonka kanssa yhdessä oleminen olisi rikos ja haavoittaisi toista osapuolta. Jos kiinnostukseksi kohde olisi sellainen, ettet hyväksyntää kokien voisi jakaa ihastuksen tunteitasi kavereillesi, saati ihastuksesi kohteelle. Ajatus siitä, että joskus lähestyisit ihastuksesi kohdetta olisi pelottava ja se olisi ennaltaehkäistävä mielihalu. Lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen omaava henkilö huomaa usein jo nuoruudessa, että kasvaa itse vuosi vuodelta, mutta kiinnostuksen kohteet eivät seuraakaan omaa kehitystä, vaan kiinnostus pysyy esimerkiksi alakouluikäisissä lapsissa. Tämä on usein hämmentävää ja pelottavaa ja tilanne käy vuosi vuodelta haastavammaksi, etenkin jos sitä ei pääse käsittelemään missään. Samaistuminen oman ikäisiin voi käydä haastavaksi, on vaikea päästä mukaan toisten ihastumisjuttuihin ja kokemusten jakamiseen. Omille kokemuksille ja tunteille ei tänä päivänäkään helposti löydy julkisuudesta, netistä tai kirjallisuudesta myönteistä samaistumismahdollisuutta. Pahimmillaan koulun terveystiedon kirjassa kerrotaan, että pedofiili tarkoittaa henkilöä, joka hyväksikäyttää lasta ja somessa roihuavat keskustelut, joissa hyväksyntää nauttivat kuvaukset kuvottavista ja likaisista hyväksikäyttäjistä. Osa oman identiteettinsä kanssa kipuilevista sisäistää nämä samaistumismallikseen. Ajattelee, että ehkä minä todella olen kuvottava ja likainen ja tulen satuttamaan ihmisiä, vaikka en haluaisi niin tehdä. Mikäli kyseessä on sisällyttävä lapsikohteinen seksuaalinen kiinnostus ja henkilö on lisäksi kiinnostunut esimerkiksi oman ikäisistään, voi seksuaalisuuden kehitys edetä kuitenkin myös oman ikäisten parissa, ihminen voi vahvistaa oman seksuaalisuutensa toimivaa ja toteuttavissa olevaa osaa ja saavuttaa rakkauden ja läheisyyden kokemuksia. Vaikein tilanne on henkilöillä, joilla seksuaalinen kiinnostus keskittyy ainoastaan lapsiin. Tällöin seksuaalisuuden portailla ei voi edetä järkeä, tunnetta ja biologiaa kuunnellen salaisesta ihastuksesta kaverille jaettuun ihastumisen kokemukseen, saati läheisyyteen. Parisuhteen tai muunlaisten läheissuhteiden muodostaminen aikuistenkin kanssa on joissain tapauksissa kyllä mahdollista, mutta se vaatii vahvoja kompromisseja ja tuntuu usein hyvin haastavalta. Tällaisissa tilanteissa on luonnollista, että ihminen kokee myös surua liittyen seksuaaliseen kiinnostukseensa, yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeisiinsa ja tähän suruun on hänellä täysi oikeus.

Juha Itkonen on sanoittanut osuvasti kirjassa Suru (2020; 17, Lahti, T. toim.), että surusta voidaan erottaa akuutti suru, sekä sitä seuraava sopeutumisprosessi, joka kestää usein loppuelämämme ajan. Suru on yksilöllinen kokemus, joka kytkeytyy surevan omaan identiteettiin, elämään ja tunteisiin liittyvien tarkoituksien ja merkityksien uudelleenrakentamiseen. Aiemmin häpeää käsittelevässä blogikirjoituksessani kirjoitin, että oman seksuaalisen minuutensa hyväksyminen mahdollistaa voimavarojen kiinnittämisen nykyhetkeen ja vähentää tuskaa. Lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen omaavan henkilön kohdalla tämä tarkoittaa mieltymyksen integroimista omaan minäkuvaansa lasten koskemattomuutta kunnioittaen. Tätä vaaditaan myös surusta selviytymiseen. Suru voi olla läsnä, mutta surua kokevan henkilön elämä sujuu ja elämän positiivisten ja toimivien osa-alueiden merkitys alkaa jälleen näyttäytyä.

Usein läheisyyden puutteesta puhuttaessa keskustellaan haluttomuudesta. Se on kuitenkin vain pintaraapaisu siitä joukosta ihmisiä, jotka kaipaavat kosketusta ja surevat kosketuksen tai läheisyyden puutetta. Aiemmin puhuin jo lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen omaavista henkilöistä. On myös suhteita, joissa osapuolet ovat ajautuneet kauas toisistaan ja läheisyys huutaa poissaolollaan. Jos suhteessa on ollut seksuaalista väkivaltaa ja halutaan pysyä yhdessä, vaatii luottamuksen ja läheisyyden uudelleen rakentaminen paljon työtä. Yhteisen sopivan läheisyyden etsimisessä voidaan elää pitkiä aikoja tilanteessa, jossa läheisyyttä ei ole tai sitä turvallisuuden tunteen takaamiseksi yhteisillä sopimuksilla vahvasti rajataan. Myös tieto kumppanin mahdollisesta aiemmasta seksuaaliväkivallan teosta jotain toista kohtaan, voi ymmärrettävästi haastaa suhteen läheisyyden.  On myös henkilöitä, joilla seksuaaliseen toimintaan yhdistyy herkästi aggressio ja he eivät uskalla lähestyä tämän takia ihmistä, jonka lähellä haluaisivat olla. Oma seksuaalinen mielenkiinto voi myös olla täysin mahdollinen toteuttaa kunnioittaen omia ja toisten rajoja, sekä lakia, mutta henkilö kokee itseään kiihottavat elementit niin häpeällisiksi, ettei rohkene lähteä tutkimaan niitä. Näissä tilanteissakin voivat osapuolet kokea surua läheisyyden puutteesta ja kaipuusta ja on tärkeää, että kaikki osapuolet voivat kokea surunsa olevan oikeutettua. Ympäristö ja omat haavat voivat kuitenkin viestiä ihmiselle, ettei juuri minulla ole oikeutta surra. Itkonen käyttääkin termiä äänioikeudettomasta surusta (2020; 50, Lahti, T. toim.) tarkoittaen surua, johon sosiaalinen verkosto voi olla haluton tarjoamaan apuaan. Esimerkkeinä hän käyttää muun muassa kouluampujan vanhempien surua ja päihteisiin kuolleen läheisen surua, mutta ajattelen tämän sopivan hyvin myös tässä kirjoituksessa nostamiini tapauksiin. Itkonen korostaa, että hyvinvointimme kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että voimme kokea surumme olevan hyväksyttyä. Tarvitsemme tilan ja mahdollisuuden surra. Jos jo oma seksuaalinen mieltymys tai menneisyyden teot ovat saaneet vaikenemaan ja kokemaan häpeää, kokee ihminen helposti, ettei suruunkaan ole oikeutta. Usein jo sen ääneen sanominen, että on luonnollista, että koet asiasta surua, empatia ja asian äärelle pysähtyminen voivat auttaa ihmistä eteenpäin oman suruprosessinsa kanssa. Tunne siitä, että haavoittuvana ja surevanakin hyväksytty, lisää taas jo alussa esille nostamaani arvokkuuden tunnetta. Kun ihminen voi tuntea olevansa arvokas ja hän pystyy käsittelemään tunteitaan, on hänellä myös paremmat mahdollisuudet välttää ei-toivottua käyttäytymistä ja hallita mielihalujaan.

Kun aloitin kirjoittamaan tätä blogitekstiä, kulki mielessäni lausahdus: Voiko kukaan määritellä millaisia asioita saa surra tai kenellä on oikeus suruun? Itse ajattelen, että toisen ihmisen surun kieltäminen on väkivaltaista. Suru on menetyskokemus, joka kuuluu tunnemaailmaamme. Suru ei ole sairaus, mutta sen piilottaminen tai kieltäminen voi sairastuttaa.

Minja Lappalainen

Seritatyö, Oulu

Olemme verranneet halua tuleen, joka voi palvella tai tuhota. Halu itsessään ei ole ongelma, vaan ajatukset, joita ei kyseenalaisteta ja jotka oikeuttavat itseä tai toisia satuttavan toiminnan. Itse halu voi olla hauskaa, kun sen oppii suuntaamaan siihen, mitä haluaa ehkä vielä syvemmin.

On sanottu, että halu on tarpeen peitto. Voi olla, että esimerkiksi halu katsella pornoa, syödä karkkia tai ottaa lasi viiniä tuntuu niin voimakkaalta ja pakottavalta, että se naamioituu tarpeeksi. Sanomme itsellemme: ”Nyt tarvitsen tämän”, ikään kuin elämä olisi siitä kiinni. Mielemme esittelee meille totuuksina kaikenlaisia älyttömyyksiä, ja tarvitaan jatkuvaa tietoisuuden kehittämistä sen huomaamiseen. Vaikka jokin halu tuntuu pakottavalta, sitä ei ole oikeasti pakko toteuttaa. Pakottava tunne menee ohi. Jos sen mukaan lähtee, se tuntuu pakottavan seuraavalla kerralla enemmän. Hauskaa se ei siinä vaiheessa ole.

Halu ja kiihottuminen ovat samaa alkuperää, mutta niiden intensiteetti on eri. Kiihko on intensiivistä halua. Kiihottumisesta ei hirveästi puhuta, koska se herättää epämukavuutta. Ja koska se herättää epämukavuutta, siitä täytyy puhua enemmän! Ajatus kiihottumisesta voi olla pelottava, koska ihmisen tietoisuus hämärtyy voimakkaan kiihottumisen tilassa. Voimakas seksuaalinen kiihottuminen on verrattavissa vihaan siinä mielessä, että sen purkaminen tuntuu pakottavalta ja havaintokyky kaventuu. Ja kun havaintokyky kaventuu, mahdollisen seksikumppanin sanattomat viestit menevät helpommin ohi. Siksi voi olla hyvä pysytellä tietoisena seksuaalisen vireensä ja kiihottumisensa tasosta. Harjoituksen myötä pystyy olemaan yhä paremmin tietoinen myös kumppanistaan. Vireen tasot laskevat ja nousevat nopeasti, eikä mikään mene pilalle, vaikka erektiokin hetkeksi laskisi. Kysymys ei ole epäonnistumisesta, vaan normaalista ilmiöstä vauhdin hidastuessa. Tietoinen ja taitava rakastaja uskaltaa myös pysähtyä, ja tilanteen ollessa molemmille turvallinen hän voi päästää irti ja tietoisesti heittäytyä seksuaaliseen kokemukseen.

Haluaminenkin on tavallaan pelottavaa, koska se tekee haavoittuvaiseksi. Se lisää riskiä pettymykseen. Siksi monet ovat luopuneet haluamisesta. Haluaminen ei itsessään luo kärsimystä, kuten buddhalaisesta viisaudesta voisi päätellä, mutta halun kohteeseen takertuminen luo. Me emme voi olla haluamatta. Haluaminen ajaa meidät oppimaan, luomaan, rakastamaan, ja se pitää meidät terveinä. Ilman haluamista emme pääsisi aamulla sängystä ylös. Mutta jos odotamme, että halumme tyydyttyy juuri tietyllä, erityisellä tavalla, luomme pohjaa kärsimykselle. Haluaminen itsessään on vain kokemus. Me itse lisäämme siihen merkityksen, johon takerrumme.

Haluaminen takertumatta muotoon ja lopputulokseen on olennaista ja haastavaa. Kun sen oppii, se mikä tuntui ennen epämukavalta ja jopa mahdottomalta sietää, muuttuu kokemukseksi, jonka kanssa voi olla rauhassa. On mahdollista haluta rauhassa, nauttia itse halun kokemuksesta, ajatellen leppoisasti: ”Suattaa sen saaha, mutta suattaa olla saamattaki.” Halu on voimaa, motivaatiota, elämän liikettä, jonka voi muuntaa. Ensin voi olla palava halu seksiin, mutta kun sitä ei lähde heti toteuttamaan vaan istuu halun kanssa hengittäen syvään, se voikin muuttua joksikin muuksi.

Halun ja ihmisen seksuaalisuuden tukahduttaminen on väkivaltaa, ja monet sosiaaliset järjestelmät, kuten uskonnot, pyrkivät siihen hallitakseen ihmisiä oman tahtonsa mukaan. Jos ihmiseltä viedään oikeus omaan haluun, häneltä viedään voima. On totta, että seksuaalista väkivaltaa tapahtuu, mutta se ei ole syy rajoittaa seksuaalisuutta. Väkivalta on eri asia kuin seksuaalisuus. Sukupuolielimiä silvotaan psykologisesti myös länsimaissa häpäisemällä ja halventamalla naisen seksuaalisuutta sanallisesti. Kaikkien sukupuolten seksuaalisuutta häpäistään ja latistetaan kutsumalla sitä synniksi. Ketä loukkaa ihmisen yksityinen mielihyvän kokemus, hänen oma voimansa? Instituutiota! Ihminen, joka on löytänyt oman voimansa, ei enää taivu instituution tahtoon, ja seksuaalisuus on mahtava voima oikein käytettynä.

On aika ottaa halu haltuun! Seksuaaliterapeutti Almquist O´Connor kirjoittaa kirjassaan Nautitaan toisistamme: ”Kiihottuminen on ilo sinänsä, eikä sen tarvitse johtaa mihinkään muuhun. Ei ole mitään velvoitteita, ei mitään hallitsemattomia viettejä.” Nautinnon ensi oireita ei tarvitse tukahduttaa häpeän tai pelon vuoksi. Niiden ei tarvitse haitata keskittymiskykyä eivätkä ne ole merkki siitä, että seksihulluksi muuttuminen on lähellä. Vahingollisen seksikäyttäytymisen ja halujen tukahduttamisen välillä on laaja tila, jossa on lupa pitää hauskaa!

Ulla-Maaria Konttila

BDSM tarkoittaa sadomasokistista seksin kirjoa, ja siitä käytetään myös nimitystä “kinky”. Kinky on terminä kuitenkin laajempi ja siihen lukeutuvat myös erilaiset fetissit. Sen voidaan ajatella kuvaavan laajemmin ei-normatiivista, totutusta poikkeavaa seksuaalisuuden kirjoa.

Iltalehti julkaisi 15.9.2021 Kia Kilpeläisen kirjoituksen Helsingin kinky-piirien Me too-kohusta. Jodelissa ja kinky-piirien omissa keskustelukanavissa on käyty aiheesta kiivasta keskustelua.

Ylen toimittaja Paula Tiessalo julkaisi kolme vuotta sitten, 18.9.2018, artikkelin otsikolla: “Rajustakin sidonnasta ja piiskaamisesta saa nauttia, kunhan kinky-seksiin osallistuva ymmärtää missä menee leikin ja rikoksen raja”. Siinä hän haastatteli Sexpo-säätiön toiminnanjohtajaa, seksuaalieetikko Tommi Paalasta. Paalanen sanoi haastattelussa: “Kinky-väki ylpeilee sillä, että asioista osataan neuvotella. Mutta alan sisällä on rakenteita, jotka myös mahdollistavat ikävän käytöksen ja toisen ihmisen rajojen rikkomisen”.

BDSM-seksissä dominoiva osapuoli saattaa kokea voimaantumisen tunnetta tilanteessa, jossa saa tehdä asioita, jotka normaalielämässä olisivat kiellettyjä. Vallankäytöllä leikkiminen voi antaa molemmille tai kaikille osapuolille voimakkaita, avaavia kokemuksia ja vapautumisen tunnetta luottamuksellisessa ilmapiirissä. Leikin ja rikoksen raja menee suostumuksessa, ja suostumuksen rajat voidaan ylittää sekunneissa. Jos turvasanan ja reagoinnin välillä menee muutamakin sekunti liikaa, aletaan jo rikkoa oikean suostumuksen rajoja. Näiden sekuntien aikana ei enää leikitä uhria, vaan tullaan uhriksi. Kun alistuva osapuoli on sanonut turvasanan, sen pitäisi tarkoittaa dominoivan osapuolen toiminnan lopettamista välittömästi. Lopettamiskäskyn ja reaktion väliin jäävä aika on rikollista aikaa. Uhrit eivät ymmärrettävästi lähde tekemään rikosilmoitusta kovin helposti, koska väliin jäävää aikaa tai tekoja, joihin ei ole suostuttu, on hyvin vaikea todistaa. Jotta todistaminen olisi helpompaa, ennen sessiota tulisi tehdä kirjallinen sopimus, jossa on tarkasti määritelty mihin suostumus annetaan ja mitä turvasanaa käytetään, ja sen jälkeen sessio kuvattaisiin. Luultavasti harva kuitenkaan toimii näin, vaan mahdollisessa oikeuskäsittelyssä on vain uhrin kertomus todisteena. Uhrit pelkäävät haavoittuvansa uudelleen rikoskäsittelyssä, ja se onkin todellinen riski. Lisäksi seksuaaliseen mieltymykseen, johon kuuluu kivusta, alistumisesta tai vallan tunteesta nauttiminen, liittyy paljon ennakkoluuloja. Aihe on hyvin tabuinen ja myös leimaaminen ja tuomitseminen voivat vaientaa uhreja. Ennakkoluuloista ja tuomitsemisesta kertovat myös tämän uutisen kommentoinnit.

Jotkut netissä esitetyt kommentit muistuttavat menneiden aikojen raiskausta puolustelevia asenteita. “Mitäs lähti minihameessa kekkuloimaan kaupungilla yömyöhään”. Vaikuttaa siltä, ettei asenteissa olla juurikaan vuosikymmenten aikoina kehitytty, vaan uhreja syyllistetään seksuaaliväkivallan kohteeksi joutumisesta edelleen, syyllistettävä kohderyhmä vaan vaihtuu. Väitetään, että jos henkilö suostuu kinky-seksiin, hän suostuu samalla luopumaan kaikista rajoistaan. “Ai? Haluat että sinua piiskataan, mutta ei saa sattua?” Tämän kaltaiset kommentit normalisoivat väkivaltaista toisen ihmisen rajoja rikkovaa toimintaa. Hämmentävää kyllä juuri tällaiset toisen henkilön kokemusta alas painavat kommentit vaikuttavat saavan paljon vastakaikua. Netissä kirjoitetut kommentit satuttavat ja lisäävät kärsimystä. Uhrit voivat tällöin kokea seksuaalisen väkivallan päälle myös digitaalista väkivaltaa, jossa heitä häpäistään ja mustamaalataan. Tällaiset kommentit painavat uhrin häpeän suohon jo valmiiksi.

BDSM-seksi suostumuksellisesti toteutettuna ei ole väkivaltaa, koska väkivallassa kyseessä on vallan väärinkäyttö. Henkilö, joka jättää reagoimatta toisen lopettamispyyntöihin, käyttää valtaa väärin. Tällaisessa tilanteessa uhrin pelko ja haavoittuvuus on hänelle tyydyttävää. Uhri ei ole kuitenkaan oikeasti lähtenyt tilanteeseen haavoittuakseen. Alistuva osapuoli kyllä asettaa itsensä tietoisesti haavoittuvaan asemaan, ja hänen luottamuksensa dominoivaan osapuoleen on sillä hetkellä suuri. Dominoivan osapuolen tulisikin vahvasti kunnioittaa tätä luottamusasemaansa. Alistuvan osapuolen ollessa esimerkiksi sidottuna, on hän äärimmäisen haavoittuvassa asemassa ja kykenemätön puolustamaan omia rajojaan fyysisesti, mikäli hän rajan ylityksiä kokee. Se asettaa osapuolet joiltain osin samankaltaiseen erityiseen valtasuhteeseen, joka on vanhemmalla ja lapsella tai valmentajalla ja urheilijanuorella. Tässä tilanteessa luottamusasemaa voi käyttää väärin. On suuri ero sillä, toteuttaako dominoiva osapuoli tekojen kautta sokeasti omaa hallinnasta irtautunutta mielihaluaan vai leikkisää, kokeilevaa puoltaan.

Seksuaaliväkivaltaa koskevassa lainsäädännössämme, rikoslain 20. luvussa, lausutaan seksuaaliseen tekoon pakottamisesta seuraavasti:

”Pakottamisesta seksuaaliseen tekoon tuomitaan myös se, joka käyttämällä  hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden,  pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan  itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, saa hänet ryhtymään  1 momentissa tarkoitettuun seksuaaliseen tekoon tai alistumaan sellaisen  teon kohteeksi ja se olennaisesti loukkaa hänen seksuaalista  itsemääräämisoikeuttaan.”

BDSM-seksin muuttuessa seksuaaliseksi suostumuksen rajoja ylittäväksi väkivallaksi, voidaan ajatella käytettävän hyväksi alistuvassa roolissa olevan henkilön avutonta tilaa, jossa itsensä puolustamisen mahdollisuudet voivat olla vahvastikin rajoitetut. Rikoslakimme 20. luku on uudistustyön alla. Yksi hallituksen keskeinen ehdotus seksuaalirikoslainsäädännön uudistamisessa on, että raiskausrikoksiksi arvioitaisiin myös ne tapaukset, joissa tekijä käyttää hyväksi puolustuskyvyttömyyttä, jota hän ei ole itse aiheuttanut. Tämän muutoksen tavoitteena olisi vahvistaa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden rikosoikeudellista suojaa. Tämän kaltainen muutos rikoslaissamme voisi olla helpottava tekijä myös kinky-piireissä mahdollisesti tapahtuneiden tekojen tuomittavuuden rikosoikeudellisessa arvioinnissa.

Uhrit ansaitsevat tukea vahingoittavista kokemuksista selvitäkseen. Erittäin tärkeää on myös auttaa henkilöitä, jotka ovat rikkoneet toisen seksuaalisia rajoja ja saada tämänkaltainen toiminta loppumaan. Taustalla voi olla esimerkiksi haasteita toimintayllykkeiden hallinnassa ja sisäistettyjä ajatusvääristymiä, joilla henkilö oikeuttaa rikkovia tekojaan. Me Seritatyössä olemme valmiita auttamaan näissä asioissa.

Haluamme myös muistuttaa, että kommentoidessa esimerkiksi uhrien kokemuksia, voi syyllistyä vihapuheeseen, joka ei ole koskaan hyväksyttävää. Vihapuhe on ihmisoikeusloukkaus, jonka taustalla vaikuttavat usein ennakkoluulot ja stereotypiat esimerkiksi seksuaalisuuteen liittyen.  Vihapuhe vaikuttaa haitallisesti niin sen uhreihin kuin koko yhteiskuntaammekin vahvistamalla eriarvoisuutta. Myös vihapuhe voi saada voimansa vääristyneistä valtasuhteista. Ennen kun kommentoit, pohdi vielä, mitä kommenttisi edustaa. Mitä se kertoo siitä, mikä on sinulle tärkeää?  

Minja Lappalainen& Ulla-Maaria Konttila
Seritatyö

Tulesta sanotaan usein, että se on hyvä renki, mutta huono isäntä. Kun tuli on hallinnassa, se palvelee meitä toivomallamme tavalla, lämmittää kylmää pirttiä, luo tunnelmaa tai kenties mahdollista ruoan laiton leirinuotiolla. Kun tuli ottaakin isännän paikan, saattaa suvun metsäpalsta olla pian musta ja hiiltynyt puuton alue. Seksuaalista halua kuulee aina toisinaan verrattavan tuleen. Sekin on parhaimmillaan intohimoisen nautinnon lähde, turvan ja yhteyden tuoja, lämmittävä. Pahimmillaan seksuaalisen mielihalun ottaessa sokaistun johtajan aseman, saatetaan kuitenkin ohittaa toinen ihminen, satuttaa ja luoda turvattomuutta.

Seksuaalista halua voimme määritellä monella tavalla. Osmo Kontula on määritellyt seksuaalista halua kuvaamalla sitä kirjassaan Halu& intohimo (2008; 42-43) seksuaaliseksi motivaatioksi, joka ilmenee yleensä seksuaalisen toiminnan tai nautinnon himoitsemisena. Hän määrittelee halun porttina kiihottumiseen ja seksuaalisen yhteyteen ja vuorovaikutukseen. Thomas Moore on kirjoittanut kirjassaan Seksin sielu (2010; 17-19), kuinka seksuaalisiin ongelmiin saatetaan suhtautua mekaanisesti ja unohtaa inhimillisyys ja syvyys. Hän kuvaa myös, että mikäli seksuaalinen kanssakäyminen olisi pelkästään fyysistä, ei ihmisten tarvitsisi käsitellä tunteita, erilaisia ihmisiä eikä tekojen seuraamuksia. Kehomme on kuitenkin yhteydessä tuntemuksiimme ja tunteisiimme. Yhtä mieltä molemmat ovat siitä, että jos intohimoisesta halusta tulee ahdistava pakkomielle, ei toisen tunteiden tai halun kuunteleminen mahdollistu. Ajattelen, että tällöin aito suostumus ei mahdollistu ja oma halu ikään kuin kävelee toisen yli, tekee hänestä objektin. Miksi sitten seksuaalisesta halusta voi tulla pakkomielle tai hallitsematon? Ja onko hallitsematon seksuaalinen halu se tekijä, jonka takia seksuaalisia rajoja rikotaan? Nämä ovat isoja kysymyksiä, joiden äärelle pysähdymme nyt hetkeksi.

Hallitsematon seksuaalinen halu ei ole ainoa, eikä määrittävä tekijä, jonka takia ihminen syyllistyy esimerkiksi seksuaaliväkivallan tekoon. Toisen ihmisen seksuaalisia rajoja rikkovalla henkilöllä voi olla erilaisia psykologisia tai sosiaalisia haasteita. Nykyään ajatellaan, että syyt seksuaalirikoksien taustalla löytyvät erityisesti yksilöllisistä muuttuvista riskitekijöistä ja itsesäätelyn haasteista. Taustalla voi olla esimerkiksi vaikeus hallita seksuaalisia mielihaluja, vaikeus luoda läheisiä ja intiimejä suhteita oman ikäisiin, seksuaaliväkivaltaa edistävä ajatusmaailma tai henkilö voi hakea väärin keinoin esimerkiksi hallinnan tunnetta. Motiivi voi olla seksuaalinen tai olla olematta. Motiivin tunnistaminen on tärkeää, jotta voidaan vahvistaa toisia kunnioittavien valintojen tekemistä vaihtoehtoisin toimintamallein.

Hallitsematon himo yhdistää useita riippuvuuksia ja seksi-ja pornoriippuvuuden kohdalla voidaan ajatella, että hallitsematon himo on seksuaalista. Usein takana on kuitenkin jokin psykologinen tarve, johon ihminen lähtee vastaamaan riippuvuuskäyttäytymisellä. Paula Hall on kuvannut osuvasti kirjassaan Koukussa seksiin (2019; 18-19, 25), että riippuvuudessa jonkin syvemmän tarpeen tyydyttäminen voi kulkea käsikkäin hallitsemattoman himon kanssa, ja siksi ne usein sekoitetaan toisiinsa. Seksiriippuvuudesta voi syntyä selviytymiskeino, jolla hallitaan elämää esimerkiksi helpottamalla negatiivisia tunteita. Ajan kuluessa riippuvuuden kohde ei kuitenkaan tuota enää nautintoa, vaan voi lisätä ongelmien kuormaa. Selviytymiskeinona se on kuin Punahilkka-sadun susi, joka on pukeutunut isoäidiksi. Vaikuttaa turvalliselta, mutta vie mukanaan. Se tulee oppia tunnistamaan.

Voisi siis todeta, että tärkeintä on ymmärtää, miksi himo koetaan hallitsemattomaksi, miten sitä voidaan hallita ja mihin se vastaa? Intohimo tai mielihalu eivät yksinään aiheuta rajojen rikkomista, välissä on aina ajatus ja toiminta, jonka ihminen on jollain tavalla myynyt itselleen. Joskus ihmisellä voi kuitenkin olla pelkoja toisen satuttamisesta ja riittämättömästä impulssikontrollistaan, vaikkei hänellä olisi tarvetta hallinnan- ja impulssikontrollin lisäämiseen. Tällainen tilanne voi liittyä pakko-oireiseen häiriöön. Suvanto-Witikka kuvaa Työkirjassaan pakko-oireiden hoitoon (2021; 29- 31) pakko-oireisia henkilöitä usein kilteiksi ja toiset huomioon ottaviksi, joille pahinta, mitä voisi tapahtua, olisi itsekontrollin pettämisestä johtuva väkivallan teko. Tällöin voi syntyä vääristynyt uskomus, jossa mielikuvat ja todellisuus ovat yhtä. Kontrolliyritykset vain lisäävät tällaisessa tilanteessa mielikuvien ilmaantumista ja henkilön ahdinko lisääntyy. Kontrollia on jo liikaa paikassa, jossa sitä ei todellisuudessa tarvita, vaikka mieli niin uskottelee. Suvanto-Witikan mukaan seksuaalirikokset ja etenkin lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat ehkä halveksutuimpia rikoksia, jolloin pakko-oire askaroi mielellään tämän teeman parissa. Kyse ei kuitenkaan tällöin ole halusta, vaan pakko-oireesta, eikä kontrollin puutteesta, vaan liiallisesta pelon herättämästä kontrollista.

Palataanpa vielä hetkeksi tuleen. Viime aikoina olemme lukeneet uutisista metsäpaloista. Oletko koskaan kulkenut palaneella metsäaukiolla? Siellä nimittäin on elämää. Kaikki ei kuole, muurahaiset kömpivät syvältä pesistään hiiltyneen aluskasvillisuuden päälle ja alkavat etsiä ravinnokseen puista tippuvia hyönteisiä. Tästä voidaan vielä jatkaa eteenpäin, tästä voidaan selvitä. Silmämme näkevät tumman maa-alueen siellä, missä ennen kasvoi upea metsä. Vahvimmat puut ovat kuitenkin jääneet pystyyn, rungoiltaan kenties hiiltyneinä, ja linnut lentävät takaisin tarkastamaan säilyivätkö pesät vai tuleeko rakentaa uusia. Pesämateriaalia voidaan joutua hakea hieman kauempaa, mutta niitä löytyy kyllä. Uusia siiveniskuja, uusia askeleita ja uusia mahdollisuuksia. Sama tuli ei voi polttaa täällä uudelleen. Samalla tavoin sama jo tehty teko ei palaa kaiun lailla takaisin, välissä on aina ihminen ja ajatus. Edessä on pitkä polku, jolla kulkija päättää mihin suuntaan askeleet vievät ja polku vahvistuu, kun sillä kuljetaan. Polku voi päättyä toisin, eikä sitä tarvitse kulkea yksin. Minä uskon valintoihin ja ihmiseen. Vanhalta paloalueelta voi muutaman vuoden päästä poimia mustikoita, luontokin päättää selvitä ja etsii tapansa. Sama selviämisen ja uusien valintojen mahdollisuus on ihmisellä. Koskaan ei tule aliarvioida mielen voimaa.

Minja Lappalainen
Seritatyö, Oulu

Seksistä puhuminen on tärkeää, koska puhumatta jättämisellä on surullisia seurauksia. Seksi on eloonjäämisasia, elämän ja kuoleman kysymys. Se on perustavanlaatuinen, syvällinen, koko olemassaoloa koskeva aihe. Seksuaalivietti saa rahan virtaamaan käsittämättömillä summilla esimerkiksi pornoteollisuuden alalla. USA:ssa julkaistaan pornoa vuosittain yli 13 000 nimekkeessä. Suomessa internetpornoa käyttää 80% nuorista miehistä ja 20% nuorista naisista (Kontula 2009).

Seksi voi jopa koukuttaa. Ja kun ollaan koukussa, valintatilanne ”katsonko pornoa vai opiskelenko” ei ole samanlainen kuin ”ostaisinko ruisleipää vai patonkia”. Siihen ajaa kipu ja lohdutuksen tarve, tarve paeta pahaa maailmaa. Tämä tarve ylittää ihan kaiken muun. Seksi on joillekin lohtua. Riippuvuus voi kehittyä pornoon ja itsetyydytykseen pornon avulla, useisiin seksisuhteisiin tai seksuaaliseen valloittamiseen. Porno, seksisuhteet tai itsetyydytys eivät itsessään ole ongelmia, vaikka ne saattavat muodostua joillekin muuta elämää haittaaviksi ongelmiksi. Ilmiönä seksiriippuvuutta on ollut aina, vaikka sitä ei ehkä osattu nimetä. On kuitenkin erotettava normaali sooloseksi ja addiktoitunut seksikäyttäytyminen, koska niillä on valtaisa ero. Lääkäri Wretling on kirjoittanut vuonna 1890: ”Mies tuhlaa itsetyydyttäessä hermotarmoa, josta sitten lopulta kehittyy arveluttavimmillaan heikkohermoisuus”. Tällaista ei onneksi enää kukaan opeta julkisesti.
Mitä seksuaalisen himon takana on? Seksuaalisuutta ei voida tukahduttaa, mutta se voidaan kyllä työntää alitajuisille tasoille ja siellä se helposti vääristyy. Seksuaalinen halu voi olla pelottava voima. Tätä voimaa voi kuitenkin oppia käyttämään hallitusti.

Biologian näkökulmasta tämä voima turvaa lajin säilymisen, mutta mitä muuta se on? Voisiko se olla perimmäistä kaipuuta yhteyden kokemiseen? Uskon, että se on syvin tarve mikä meillä kaikilla on, ja täysin oikeutettu ja normaali. Mieli voi pelkistää yhteyden tarpeen seksuaaliseksi haluksi, joka saa tyydytyksen pinnallisella tasolla mutta sen alla oleva ohjaava tarve ei välttämättä tyydyty. Läsnäoleva yhteys voidaan saada aikaan jopa pelkällä täysin hyväksyvällä katseella ja se voi olla monta kertaa tyydyttävämpää kuin yhdyntä viidessä eri asennossa. Kaikki toisen ihmisen kanssa tehty seksi ilman yhteyttä ja läsnäoloa liikkuu väkivallan rajoilla, koska yhteyden puute usein tarkoittaa myös suostumuksen puutetta. Yhdyntä valitettavasti onnistuu pakotettunakin, mutta yhteyden kokemus voi syntyä vain pysähtymisen, toisen kunnioittamisen ja kohtaamisen kautta. Pohjimmiltaan myös painostettu tai pakotettu yhdyntä saattaa olla syvää yhteydenkaipuuta vääristyneessä muodossa, mutta täyttymyksen sijasta se hajottaa vielä enemmän. Hyväksikäytetty kokee ihmisarvon murentumista eikä se voi olla vaikuttamatta myös tekijään.

Ei ole olemassa yhdentekevää seksiä. Sillä on aina vaikutuksensa tunne-elämän hienosyisimmillä tasoilla, mitä ei välttämättä pysty heti tiedostamaan. Se voi eheyttää tai hajottaa. Seksuaalinen läheisyys voi olla avaavaa ja elävöittävää, seksuaalinen kaltoinkohtelu traumaattisempaa kuin pahaan kolariin joutuminen. Läheisen taholta tuleva seksuaalinen väkivalta voi olla sotatraumaa pahempi kokemus. Seksuaalinen teko, joka ei kunnioita toisen itsemääräämisoikeutta, on poikkeuksetta hajottava teon kohteelle riippumatta siitä, kuinka paljon mielihyvää se on tekijälle tuottanut. Se on samaan aikaan sekä psyykkistä että fyysistä väkivaltaa. Seksuaalisen väkivallan uhrit kärsivät traumanjälkeisistä stressioireista usein pitkiä aikoja. Kenellekään tapahtuma ei ole ”pikku juttu”. Seksuaaliväkivalta on erityisen traumatisoiva väkivallan muoto kaiken ikäisille ja kaikille sukupuolille. Jopa oman käden kosketuksen vastaanottaminen voi olla trauman kokeneelle vaikeaa. Kehomuistiin täytyy alkaa varastoida kaunista kosketusta ruman tilalle, ja voi kestää pitkään, ennen kuin itsearvostus palautuu.

Usein seksuaaliväkivallan tekijä on vilpittömästi uskonut, että toiminta tapahtuu yhteisymmärryksessä. Kiihottuminen vaikuttaa havainnointiin merkittävästi, siinä tilassa saattaa tulkita ei-seksuaaliset viestit seksuaalisiksi ja sivuuttaa täysin toisen ahdistuksen ja torjunnan. Jos on voimakkaasti kiihottunut eikä ole oppinut säätelemään sitä, ei välttämättä havaitse edes sitä, että seksikumppani itkee. Tai ei välttämättä kuule toisen sanomaa ei-sanaa. Kiihottuminen ikään kuin pyyhkäisee sen tietoisuudesta. Kun laukataan oman kiihottumisen perässä toisen ohi, hienovaraiset vihjeet jäävät huomaamatta. Sen vuoksi voi olla riskialtista luottaa ihmisen kykyyn lukea tilanteita, jos häntä ei tunne. Vaikka itselle olisikin selvää, että toiminta lopetetaan heti, jos se ei tunnukaan hyvältä, toinen ei välttämättä huomaa mielenmuutosta tai sivuuttaa sen. Havaitseminen ei muutenkaan ole koskaan objektiivista. Siihen vaikuttavat kokemukset, muistot, persoonallisuus, uskomukset ja seksuaalinen mieltymys. Näemme usein sen, mitä haluamme nähdä.

Voimakkaan kiihottumisen tilassa kaikki seksuaaliset vihjeet ovat bensaa liekkeihin. Kiihottunut henkilö ei välttämättä tiedä, missä vaiheessa vastapuolen mahdollinen ”jäätyminen” tapahtuu. Sen huomaamiseksi juuri tarvitaan jatkuvaa herkkyyden ja kontaktin säilyttämistä.

Miksi joskus käy niin, että toinen ei kieltäydy seksistä, vaikka oikeastaan haluaisi? Syynä voi olla hämmennys, pelko tai miellyttämisen halu. Jos tilanne on yllättävä tai pelottava, koko kieltäytymisen kyky saattaa kadota. Se on fysiologinen reaktio, joka ei ole tahdonalainen vaan osa automaattista hermoston toimintaa.

Seksuaaliseen toimintaan kahden tai useamman ihmisen välillä tarvitaan suostumus, ja suostumus on voitava antaa vapaaehtoisesti, ilman painostusta tai kiristystä. Suostumuksen antajan on kyettävä antamaan suostumus, eli hän ei saa olla tajuton, unessa tai vahvasti päihtynyt. Huomioon on otettava myös ikä, ymmärrystaso ja terveydentila. Suostumuksen pitää perustua riittävään tietoon ja ymmärrykseen eli se ei ole pätevä, jos se perustuu vääristelyyn tai puutteelliseen tietoon

Seksuaalioikeudet perustuvat ihmisoikeuksiin, ja ne ylittävät uskonnolliset ihanteet ja kulttuuriset säännöt.

Mielestäni kaikkien aikuisten ihmisten, kaikkien sukupuolten, tekijöiden ja kokijoiden täytyy harjoitella tietoisuutta, jotta seksuaalioikeudet toteutuvat. Useasta asiasta ei voi olla tietoinen yhtä aikaa, varsinkaan jos ei hidasta vauhtia. Siis hidasta! Ole tietoinen kumppanin reaktioista ja omista reaktioistasi. Palauta tietoisuus takaisin aina uudelleen. Tarkkaile. Kasvata herkkyyttä.
Seksi on oikein käytettynä yhteys, joka jaetaan, ei jotain mitä annetaan tai saadaan.

Ulla Konttila

Häpeä on asia, joka vaikuttaa Seritatyössä monella tavoin. Seksuaaliväkivaltaa toiseen henkilön kohdistanut ihminen elää usein häpeän tunteessa, aivan kuten seksuaaliväkivaltaa kokenutkin. Myös huoli siitä, että pelkää satuttavansa toista ihmistä, aiheuttaa usein häpeää. Häpeä on vaikea asia, sillä se pyytää piilottamaan ja kätkemään. Väkivallan katkaisemisen tai ehkäisemisen mahdollistumiseksi tulisi kuitenkin nähdä ja ymmärtää. Tulee erottaa väkivaltainen teko ja ihminen sen takana.

Myös lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen omaava henkilö tuntee useimmiten itseinhon ja häpeän tunteen. Keskityn tässä kirjoituksessa erityisesti juuri tähän. Hyväksyntä omasta seksuaalisesta mieltymyksestä toimii perustana muutokselle. Erityisesti lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen omaavat usein kamppailevat hyväksymisen kanssa, joka olisi vastavoima häpeälle. Seksuaalista mieltymystä vastaan taistelu on kuin päättymätön tarina. Nykytietämyksen mukaan seksuaalinen mieltymys on varsin pysyvä osa ihmistä ja taistelu omaa mieltymystään vastaan tai sen kieltäminen lisäävät yksilön kokemaa tuskaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ihmisen tulisi seurata omaa mielihaluaan. Jokainen meistä kohtaa elämänsä aikana mielihaluja ja yllykkeitä, joiden mukaan emme lähde toimimaan. Ihminen voi vaikuttaa omaan käytökseensä, joka auttaa välttämään seksuaalisia väärinkäytöksiä ja lisää tyytyväisyyttä ja mielihyvää. Oman seksuaalisen mielihalun hyväksyminen ei tarkoitakaan jonkin asian sallituksi tekemistä, vaan tosiasioiden tunnustamista. Hyväksyntä mahdollistaa voimavarojen kiinnittämisen nykyhetkeen ja vähentää tuskaa. Lapsikohteinen seksuaalinen kiinnostus on vain yksi osa kokonaisesta ihmisestä.

Sosiaalipsykologi Janne Viljamaa on kuvannut teoksessaan Hirveä häpeä (2018; 33-37) kuinka voimakas ja pitkäkestoinen häpeä voi kehittyä itseinhoksi. Viljamaa käyttää stigmatisoitumista psykologisena terminä, jolla kuvataan negatiivista leimaamista. Stigma voidaan nähdä poikkeavana ominaisuutena suhteessa yhteisön määrittelemään normaaliin. Stigma on niin hävettävä, että kantaja pyrkii piilottamaan sen. Viljamaa lainaa kirjassaan kuuluisaa sosiaalipsykologia Erving Goffmania seuraavasti: ” Goffmanin kuvaaman stigman taustalla on polttomerkki, jolla esimerkiksi orjat aikoinaan merkittiin. Stigmatisoitunut on usein itse innokkaimpana lyömässä itseensä poltinmerkkiä, joka eristää hänet muista. Kun stigmansa kanssa jää yksin, se paisuu järjettömän suureksi.”

Seritatyössä on nähty, että apua haetaan usein pitkään kestäneen sisäisen kamppailun jälkeen. Kärsimystä aiheuttanut seksuaalinen mieltymys on saanut ihmisen usein kokemaan häpeää, huonommuutta, itseinhoa ja voimattomuutta. Ihmiset saattavat kuvata itseään mieltymyksensä kautta, ikään kuin sisäisesti leimattuina. Tuskin kukaan haluaisi valita seksuaalisen mieltymyksen kaupasta itselleen mieltymystä, jota joutuu kätkemään ja joka aiheuttaa kamppailua tai kärsimystä. Mieltymystä, jota ei voi toteuttaa tai jonka täysi toteuttaminen tarkoittaisi seksuaalirikosta ja toisen ihmisen rajojen rikkomista. Onkin erittäin ymmärrettävää, että lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen omaavat henkilöt haluavat kätkeä tämän puolen itsestään. Se on kuin sotkuinen huone, jonka haluaa pois näkyvistä, mutta se ei häviä mihinkään oven sulkemalla.

Hyväksymisellä, toisen ja itsensä kohtaamisella on voima, jota on vaikea täysin käsittää. Russ Harris on kirjoittanut osuvasti kirjassaan Onnellisuusansa (2016; 165): ”Mitä enemmän yritämme kääntää selkäämme hirviöillemme, mitä enemmän yritämme olla katsomatta niitä, sitä suuremmilta ja pelottavammilta ne vaikuttavat. Vain puolittain näkyvissä olevat, pelottavat varjot nurkassa ovat paljon uhkaavampia kuin asiat, jotka näemme selvästi. Juuri niistä syistä kauhukuvien hirviöt vaanivat aina pimeydessä. Jos ne tuotaisiin kirkkaaseen päivänvaloon, ne eivät näyttäisi läheskään yhtä pelottavilta.”

Harris on minusta sanoittanut näissä lauseissaan upeasti sen, miten epämiellyttävän hyväksyminen ja ymmärtäminen voi auttaa ihmistä ohjaamaan elämäänsä mielekkääseen suuntaan. Suuntaan, jota me ihmiset usein tavoittelemme, mutta emme ole ehkä osanneet tai pystyneet valitsemaan oikeita reittejä.

Sexpon seksuaalipoliittisessa ohjelmassa (Ahtola, Forsström& Paalanen 2019; 138-141) yhdeksi poliittiseksi vaatimukseksi on nostettu harvinaisten seksuaalisten mieltymysten stigman poistaminen. Vaatimus kuulostaa toki ruusunpunaisen idealistiselta, mutta sen perusteluissa kiteytyy asian tärkeys. Kirjoittajat toteavat, että epätavallisen seksuaalisuuden aiheuttama syrjäytyminen lisää ongelmallista käyttäytymistä ja uhriksi joutumista. Kirjoittajat ovat avanneet, kuinka arkikäsityksissä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapsiin kohdistuva seksuaalinen kiinnostus mielletään usein samaksi asiaksi. Lisäämällä ymmärrystä seksuaalirikoksiin johtavista olosuhteista ja yksilöllisistä vaikuttavista tekijöistä, voidaan tätä eroa mieltymyksen ja tekojen välillä tuoda selvemmäksi. Olennaista on myös, että stigman vähentyessä, esimerkiksi yhteiskunnallisen keskustelun myötä, avun hakemisen kynnys madaltuu ja ennaltaehkäisevä työ mahdollistuu laajemmin. On helppo yhtyä kirjoittajien ajatukseen, että seksuaalineuvonnan ja seksuaaliterapian matalankynnyksen palveluilla on tärkeä osansa nuoruusiässä lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen itsessä havainneiden henkilöiden syrjäytymisriskin vähentämisessä. Näiden joukkoon haluaisin lisäksi lisätä seksuaalikasvatuksen, jossa nuorille puhuttaisiin lapsikohteisesta seksuaalisesta kiinnostuksesta asiana, jonka kanssa selviämiseen on saatavilla apua. Olen kirjoittanut paljon siitä, miten tärkeää on oman seksuaalisen mieltymyksensä hyväksyminen. Jos taas ajattelemme, mitä kasvatus- sosiaali- ja terveysalan ihmiset tarvitsevat, niin korostaisin ymmärryksen, tiedon ja kokonaisen ihmisen näkemisen tärkeyttä. Nuoruusikä on täynnä myllerrystä ja lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen itsessään havaitseva nuori on vaikeassa tilanteessa, mikäli hänen luottamuksensa ansainnut ammattilainen tai muu aikuinen, tuomitsisi hänet, kääntäisi hänelle selkänsä tai ei vain pystyisi vastaanottamaan nuorten kertomusta.

Stigman hälventäminen ei ole koskaan ainoastaan yksilöiden asia. Meillä jokaisella on roolimme.
Lapsikohteisen seksuaalisen mieltymyksen omaavakin henkilö voi rakentaa itselleen mielekästä elämää, eikä mieltymys tarkoita tietä seksuaalirikokseen. Pyritään yhdessä pesemään leimojen jälkiä, ne palvelevat lähinnä pelkoa, jota emme tarvitse tähän maailmaan yhtään lisää.

Minja Lappalainen
Seritatyö, Oulu

Ajatusvääristymiä sukupuolista ylläpitävät kaikki sukupuolet. Kulttuurisissa ja uskonnollisissa tavoissa, jotka ovat väkivaltaisia ja naisten ihmisoikeuksia loukkaavia, ylläpitäjinä toimivat myös naiset itse. Esimerkkinä mainittakoon tyttöjen sukuelinten silpominen ja muu kunniaan liittyvä väkivalta. Kunniaan, tai paremmin sanottuna häpeään liittyvään väkivaltaan on vahvasti kytköksissä ajatus, jonka mukaan nainen on vastuussa miehen seksuaalisista haluista. Uskonnot ovat pyrkineet rajoittamaan seksuaalisuutta mm. pukeutumissäännöksillä ja esiaviollisen seksin tuomitsemisella. Pukeutumisen säätely on perinteisesti koskenut naisia, ja esiaviollisen seksin ikävät seuraukset ovat koituneet naiselle. On silti väärin väittää, että miehet nauttisivat tästä asetelmasta, tai että se tekisi heille hyvää. Joskus esimerkiksi veli, jonka pitäisi pahoinpidellä siskonsa perheen ”kunnian” palauttamiseksi, ei tätä haluaisi tehdä, mutta ei kestä yhteisöltä tulevaa painostusta.

Jos maskuliininen seksuaalisuus nähdään vastustamattomana luonnonvoimana, nähdään seksuaaliväkivalta asiana, jolle väkivallan tekijä ei voi mitään. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan jokainen seksuaalinen teko on valinta, vaikka halu olisi kuinka suuri. Jos maskuliinista seksuaalista halua pidetään hallitsemattomana, huomio kiinnittyy vain siihen, miten potentiaalinen uhri voisi itseään suojella näiltä hurjilta miehisiltä voimilta. Itsesuojelun tarpeen korostaminen vahvistaa tätä yhteistä, vääristynyttä oletusta pelottavasta himosta.

On ollut sekin aika, kun mies nähtiin halunsa hallitsevana ja nainen eläimellisessä halussaan yritti vietellä ylevää miestä aktiin ja johon mies harkintansa jälkeen suostui siittääkseen lisää miehiä. 1700-luvun Raamatun tulkinta tuki vahvasti ajatusta viettelevästä Eevasta, jonka manipuloiduksi Aatami-parka joutui. Vielä nykyisinkin vanhempien sukupolvien puheissa kuuluu tarinoita naisista, jotka ”veivät” toisten naisten miehiä tai ”törkeästi” viettelivät jonkun miesrukan. Ikään kuin mies olisi narussa kiinni oleva innokas koira, jonka katala nainen voi vain tulla hakemaan toisen naisen pihalta. 1900-luvun mieskuvamurros toi esiin miehen, joka on pohjimmiltaan eläin. Tätä voisi symboloida esimerkiksi sarjakuvien Tarzan tai soturi-ihanne. Vahvistui ajatus, että mies haluaa seksiä loputtomasti ja missä tilanteessa tahansa, ja jos hän ei halua, jotain on vialla. Myös naiset ovat omaksuneet tätä syvälle juurtunutta uskomusta, ja monesti ottavat henkilökohtaisena loukkauksena naiseutta kohtaan sen, jos mies ei olekaan halukas heti seksistä vihjattaessa. Tämä lisää todistelun painetta ja kärsimystä molemmille. Naisen täytyy todistaa itselleen olevansa haluttava ja miehen halukas, ja molemmat mittaavat omaa kelvollisuuttaan sillä, miten tässä testissä onnistuvat. Useammin kuin luullaan, mieskin tarvitsee kokemuksen tunneyhteydestä ja kunnioituksesta ennen kuin on valmis seksiin. Joskus nuorten miesten on todisteltava toisilleen olevansa seksuaalisesti kykeneviä ja siten ”tosi miehiä”, mikä voi johtaa siihen, että kysymys suostumuksesta ohitetaan. Naisia saatetaan myös syyllistää seksuaalisesta vallankäytöstä, jos ajatellaan että miehet alituiseen haluavat heiltä jotain, mitä he eivät tahallaan halua antaa. On totta, että seksiä toisinaan käytetään kaupankäynnin välineenä suorasti tai epäsuorasti, ja on hyvä kysyä, onko se seksuaalivoiman parasta mahdollista käyttöä.

Ward ja Siegert (2002, kirjassa Craing, Browne & Beech, 139-141) ovat kuvanneet seksuaalirikosten uusimisriskitekijöitä, joita ovat mm. vääristyneet asenteet. Näitä ovat esimerkiksi asenteet, joissa välittyy miehen ylivalta suhteessa naiseen (nainen on alistuva, mies hallitseva), tai itsekeskeinen uskomus siitä, että jos mies haluaa seksiä, on hän oikeutettu sitä saamaan. Riskitekijöitä ovat myös uskomukset, joiden mukaan naiset ovat hyväksikäyttäviä ja petollisia.

Psykoterapeutti Kirsti Kuosmanen kirjoittaa kirjassaan Hehkuvan naisen salaisuuksia, että juutalaisissa tarinoissa Aatamilla oli Lilith-niminen vaimo ennen Eevaa. Myös Lilith oli kelvoton nainen, koska hän ei suostunut alistettavaksi. Hänet karkotettiin ja muutettiin demoniksi. Tämänkaltaiset tarinat elävät sitkeinä symboleina alitajunnassamme. Uskonnolliset tekstit ottavat useasti kantaa naisen seksuaalisuuteen, eivätkä lainkaan hyvässä valossa. Kuninkaat näissä tarinoissa sen sijaan saivat vaikka mitä toilailuja anteeksi.

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja seksuaalisuuden kontrollointia ei ole ilmennyt aina. Ennen maanviljelyksen aikakautta sosiaalisesta järjestyksestä on usein vastannut nainen, mutta nyt päättävissä asemissa ovat pääasiassa miehet. On ollut kauan sitten myös pitkä feminiinisyyden, jumalattaren palvonnan aikakausi. Jumalattaren aikana ajateltiin, että naisen seksuaalisuus oli portti pyhään, ja tätä luovaa voimaa hyödynnettiin monissa rituaaleissa.

Suomessakin on ollut aika, jolloin naiseuden voimaa ihailtiin. Uskontotieteilijä Karolina Kouvola on kirjoittanut kirjan Pohjolan jumalattaret, jossa nostetaan esille kalevalaisen mytologian naishahmoja. Esimerkiksi kipujen lievitykseen on pyydetty avuksi Kivutarta, kipujen haltijaa. Naisen kehossa uskottiin olevan myyttistä voimaa, jota runolauluissa kutsuttiin vitun väeksi. Naisen vagina oli väylä tuonpuoleiseen maailmaan, ja sen paljastamisella voitiin suojella karjaa ja omaa perhettä.

Metsästäjä-keräilijät asuivat heimoissa. Seksuaalisuus oli vapaata, sillä vahvistettiin heimon yhteenkuuluvuutta ja lapsesta huolehti monta isää. Kun maanviljelys alkoi, alkoi myös omistajuus. Omistajuuden piti periytyä biologisille jälkeläisille, ja selkein tapa pysyä asiasta selvillä oli naisten seksuaalisuuden rajoittaminen. Nainen muuttui kuvitelluksi omaisuudeksi, kuten maakin.

Koskaan tilanne ei ole kuitenkaan lohduton. Hyviä muutoksia tapahtuu, ja ihmisten tasa-arvo kasvaa, kun vanhoja uskomuksia ryhdytään kyseenalaistamaan. Alamme nähdä yhä selvemmin, että olemme enemmän ihmisiä kuin jotain sukupuolta. Afganistanissa oli 1920-luvun lopulla kuningatar Soraja Tarzi, joka puolisonsa kanssa teki maassa paljon hyviä uudistuksia. Uudistuksista monet mitätöitiin valtakauden loputtua, mutta jotain myös säilyi. Kuningatar astui kerran kuulijoiden eteen ja riisui huntunsa. Kuningas ilmoitti, että jatkossa hunnuttautuminen on Afganistanissa vapaaehtoista. Näitä järisyttäviä, uudistavia hetkiä tapahtuu, kun teemme niille mielessämme ja sitä kautta teoissamme tilaa.

Ulla Konttila
Seritatyö, Oulu