Blogi

Lapsikohteinen seksuaalinen mieltymys ja häpeäviitan painolasti

Häpeä on asia, joka vaikuttaa Seritatyössä monella tavoin. Seksuaaliväkivaltaa toiseen henkilön kohdistanut ihminen elää usein häpeän tunteessa, aivan kuten seksuaaliväkivaltaa kokenutkin. Myös huoli siitä, että pelkää satuttavansa toista ihmistä, aiheuttaa usein häpeää. Häpeä on vaikea asia, sillä se pyytää piilottamaan ja kätkemään. Väkivallan katkaisemisen tai ehkäisemisen mahdollistumiseksi tulisi kuitenkin nähdä ja ymmärtää. Tulee erottaa väkivaltainen teko ja ihminen sen takana.

Myös lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen omaava henkilö tuntee useimmiten itseinhon ja häpeän tunteen. Keskityn tässä kirjoituksessa erityisesti juuri tähän. Hyväksyntä omasta seksuaalisesta mieltymyksestä toimii perustana muutokselle. Erityisesti lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen omaavat usein kamppailevat hyväksymisen kanssa, joka olisi vastavoima häpeälle. Seksuaalista mieltymystä vastaan taistelu on kuin päättymätön tarina. Nykytietämyksen mukaan seksuaalinen mieltymys on varsin pysyvä osa ihmistä ja taistelu omaa mieltymystään vastaan tai sen kieltäminen lisäävät yksilön kokemaa tuskaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ihmisen tulisi seurata omaa mielihaluaan. Jokainen meistä kohtaa elämänsä aikana mielihaluja ja yllykkeitä, joiden mukaan emme lähde toimimaan. Ihminen voi vaikuttaa omaan käytökseensä, joka auttaa välttämään seksuaalisia väärinkäytöksiä ja lisää tyytyväisyyttä ja mielihyvää. Oman seksuaalisen mielihalun hyväksyminen ei tarkoitakaan jonkin asian sallituksi tekemistä, vaan tosiasioiden tunnustamista. Hyväksyntä mahdollistaa voimavarojen kiinnittämisen nykyhetkeen ja vähentää tuskaa. Lapsikohteinen seksuaalinen kiinnostus on vain yksi osa kokonaisesta ihmisestä.

Sosiaalipsykologi Janne Viljamaa on kuvannut teoksessaan Hirveä häpeä (2018; 33-37) kuinka voimakas ja pitkäkestoinen häpeä voi kehittyä itseinhoksi. Viljamaa käyttää stigmatisoitumista psykologisena terminä, jolla kuvataan negatiivista leimaamista. Stigma voidaan nähdä poikkeavana ominaisuutena suhteessa yhteisön määrittelemään normaaliin. Stigma on niin hävettävä, että kantaja pyrkii piilottamaan sen. Viljamaa lainaa kirjassaan kuuluisaa sosiaalipsykologia Erving Goffmania seuraavasti: ” Goffmanin kuvaaman stigman taustalla on polttomerkki, jolla esimerkiksi orjat aikoinaan merkittiin. Stigmatisoitunut on usein itse innokkaimpana lyömässä itseensä poltinmerkkiä, joka eristää hänet muista. Kun stigmansa kanssa jää yksin, se paisuu järjettömän suureksi.”

Seritatyössä on nähty, että apua haetaan usein pitkään kestäneen sisäisen kamppailun jälkeen. Kärsimystä aiheuttanut seksuaalinen mieltymys on saanut ihmisen usein kokemaan häpeää, huonommuutta, itseinhoa ja voimattomuutta. Ihmiset saattavat kuvata itseään mieltymyksensä kautta, ikään kuin sisäisesti leimattuina. Tuskin kukaan haluaisi valita seksuaalisen mieltymyksen kaupasta itselleen mieltymystä, jota joutuu kätkemään ja joka aiheuttaa kamppailua tai kärsimystä. Mieltymystä, jota ei voi toteuttaa tai jonka täysi toteuttaminen tarkoittaisi seksuaalirikosta ja toisen ihmisen rajojen rikkomista. Onkin erittäin ymmärrettävää, että lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen omaavat henkilöt haluavat kätkeä tämän puolen itsestään. Se on kuin sotkuinen huone, jonka haluaa pois näkyvistä, mutta se ei häviä mihinkään oven sulkemalla.

Kuva: Pixabay / Piyapong Saydaung

Hyväksymisellä, toisen ja itsensä kohtaamisella on voima, jota on vaikea täysin käsittää. Russ Harris on kirjoittanut osuvasti kirjassaan Onnellisuusansa (2016; 165): ”Mitä enemmän yritämme kääntää selkäämme hirviöillemme, mitä enemmän yritämme olla katsomatta niitä, sitä suuremmilta ja pelottavammilta ne vaikuttavat. Vain puolittain näkyvissä olevat, pelottavat varjot nurkassa ovat paljon uhkaavampia kuin asiat, jotka näemme selvästi. Juuri niistä syistä kauhukuvien hirviöt vaanivat aina pimeydessä. Jos ne tuotaisiin kirkkaaseen päivänvaloon, ne eivät näyttäisi läheskään yhtä pelottavilta.”

Harris on minusta sanoittanut näissä lauseissaan upeasti sen, miten epämiellyttävän hyväksyminen ja ymmärtäminen voi auttaa ihmistä ohjaamaan elämäänsä mielekkääseen suuntaan. Suuntaan, jota me ihmiset usein tavoittelemme, mutta emme ole ehkä osanneet tai pystyneet valitsemaan oikeita reittejä.

Sexpon seksuaalipoliittisessa ohjelmassa (Ahtola, Forsström& Paalanen 2019; 138-141) yhdeksi poliittiseksi vaatimukseksi on nostettu harvinaisten seksuaalisten mieltymysten stigman poistaminen. Vaatimus kuulostaa toki ruusunpunaisen idealistiselta, mutta sen perusteluissa kiteytyy asian tärkeys. Kirjoittajat toteavat, että epätavallisen seksuaalisuuden aiheuttama syrjäytyminen lisää ongelmallista käyttäytymistä ja uhriksi joutumista. Kirjoittajat ovat avanneet, kuinka arkikäsityksissä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapsiin kohdistuva seksuaalinen kiinnostus mielletään usein samaksi asiaksi. Lisäämällä ymmärrystä seksuaalirikoksiin johtavista olosuhteista ja yksilöllisistä vaikuttavista tekijöistä, voidaan tätä eroa mieltymyksen ja tekojen välillä tuoda selvemmäksi. Olennaista on myös, että stigman vähentyessä, esimerkiksi yhteiskunnallisen keskustelun myötä, avun hakemisen kynnys madaltuu ja ennaltaehkäisevä työ mahdollistuu laajemmin. On helppo yhtyä kirjoittajien ajatukseen, että seksuaalineuvonnan ja seksuaaliterapian matalankynnyksen palveluilla on tärkeä osansa nuoruusiässä lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen itsessä havainneiden henkilöiden syrjäytymisriskin vähentämisessä. Näiden joukkoon haluaisin lisäksi lisätä seksuaalikasvatuksen, jossa nuorille puhuttaisiin lapsikohteisesta seksuaalisesta kiinnostuksesta asiana, jonka kanssa selviämiseen on saatavilla apua. Olen kirjoittanut paljon siitä, miten tärkeää on oman seksuaalisen mieltymyksensä hyväksyminen. Jos taas ajattelemme, mitä kasvatus- sosiaali- ja terveysalan ihmiset tarvitsevat, niin korostaisin ymmärryksen, tiedon ja kokonaisen ihmisen näkemisen tärkeyttä. Nuoruusikä on täynnä myllerrystä ja lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen itsessään havaitseva nuori on vaikeassa tilanteessa, mikäli hänen luottamuksensa ansainnut ammattilainen tai muu aikuinen, tuomitsisi hänet, kääntäisi hänelle selkänsä tai ei vain pystyisi vastaanottamaan nuorten kertomusta.

Stigman hälventäminen ei ole koskaan ainoastaan yksilöiden asia. Meillä jokaisella on roolimme.
Lapsikohteisen seksuaalisen mieltymyksen omaavakin henkilö voi rakentaa itselleen mielekästä elämää, eikä mieltymys tarkoita tietä seksuaalirikokseen. Pyritään yhdessä pesemään leimojen jälkiä, ne palvelevat lähinnä pelkoa, jota emme tarvitse tähän maailmaan yhtään lisää.

Minja Lappalainen
Seritatyö, Oulu

Sukupuoliharhat seksuaaliväkivallan takana

Ajatusvääristymiä sukupuolista ylläpitävät kaikki sukupuolet. Kulttuurisissa ja uskonnollisissa tavoissa, jotka ovat väkivaltaisia ja naisten ihmisoikeuksia loukkaavia, ylläpitäjinä toimivat myös naiset itse. Esimerkkinä mainittakoon tyttöjen sukuelinten silpominen ja muu kunniaan liittyvä väkivalta. Kunniaan, tai paremmin sanottuna häpeään liittyvään väkivaltaan on vahvasti kytköksissä ajatus, jonka mukaan nainen on vastuussa miehen seksuaalisista haluista. Uskonnot ovat pyrkineet rajoittamaan seksuaalisuutta mm. pukeutumissäännöksillä ja esiaviollisen seksin tuomitsemisella. Pukeutumisen säätely on perinteisesti koskenut naisia, ja esiaviollisen seksin ikävät seuraukset ovat koituneet naiselle. On silti väärin väittää, että miehet nauttisivat tästä asetelmasta, tai että se tekisi heille hyvää. Joskus esimerkiksi veli, jonka pitäisi pahoinpidellä siskonsa perheen ”kunnian” palauttamiseksi, ei tätä haluaisi tehdä, mutta ei kestä yhteisöltä tulevaa painostusta.

Jos maskuliininen seksuaalisuus nähdään vastustamattomana luonnonvoimana, nähdään seksuaaliväkivalta asiana, jolle väkivallan tekijä ei voi mitään. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan jokainen seksuaalinen teko on valinta, vaikka halu olisi kuinka suuri. Jos maskuliinista seksuaalista halua pidetään hallitsemattomana, huomio kiinnittyy vain siihen, miten potentiaalinen uhri voisi itseään suojella näiltä hurjilta miehisiltä voimilta. Itsesuojelun tarpeen korostaminen vahvistaa tätä yhteistä, vääristynyttä oletusta pelottavasta himosta.

On ollut sekin aika, kun mies nähtiin halunsa hallitsevana ja nainen eläimellisessä halussaan yritti vietellä ylevää miestä aktiin ja johon mies harkintansa jälkeen suostui siittääkseen lisää miehiä. 1700-luvun Raamatun tulkinta tuki vahvasti ajatusta viettelevästä Eevasta, jonka manipuloiduksi Aatami-parka joutui. Vielä nykyisinkin vanhempien sukupolvien puheissa kuuluu tarinoita naisista, jotka ”veivät” toisten naisten miehiä tai ”törkeästi” viettelivät jonkun miesrukan. Ikään kuin mies olisi narussa kiinni oleva innokas koira, jonka katala nainen voi vain tulla hakemaan toisen naisen pihalta. 1900-luvun mieskuvamurros toi esiin miehen, joka on pohjimmiltaan eläin. Tätä voisi symboloida esimerkiksi sarjakuvien Tarzan tai soturi-ihanne. Vahvistui ajatus, että mies haluaa seksiä loputtomasti ja missä tilanteessa tahansa, ja jos hän ei halua, jotain on vialla. Myös naiset ovat omaksuneet tätä syvälle juurtunutta uskomusta, ja monesti ottavat henkilökohtaisena loukkauksena naiseutta kohtaan sen, jos mies ei olekaan halukas heti seksistä vihjattaessa. Tämä lisää todistelun painetta ja kärsimystä molemmille. Naisen täytyy todistaa itselleen olevansa haluttava ja miehen halukas, ja molemmat mittaavat omaa kelvollisuuttaan sillä, miten tässä testissä onnistuvat. Useammin kuin luullaan, mieskin tarvitsee kokemuksen tunneyhteydestä ja kunnioituksesta ennen kuin on valmis seksiin. Joskus nuorten miesten on todisteltava toisilleen olevansa seksuaalisesti kykeneviä ja siten ”tosi miehiä”, mikä voi johtaa siihen, että kysymys suostumuksesta ohitetaan. Naisia saatetaan myös syyllistää seksuaalisesta vallankäytöstä, jos ajatellaan että miehet alituiseen haluavat heiltä jotain, mitä he eivät tahallaan halua antaa. On totta, että seksiä toisinaan käytetään kaupankäynnin välineenä suorasti tai epäsuorasti, ja on hyvä kysyä, onko se seksuaalivoiman parasta mahdollista käyttöä.

Ward ja Siegert (2002, kirjassa Craing, Browne & Beech, 139-141) ovat kuvanneet seksuaalirikosten uusimisriskitekijöitä, joita ovat mm. vääristyneet asenteet. Näitä ovat esimerkiksi asenteet, joissa välittyy miehen ylivalta suhteessa naiseen (nainen on alistuva, mies hallitseva), tai itsekeskeinen uskomus siitä, että jos mies haluaa seksiä, on hän oikeutettu sitä saamaan. Riskitekijöitä ovat myös uskomukset, joiden mukaan naiset ovat hyväksikäyttäviä ja petollisia.

Psykoterapeutti Kirsti Kuosmanen kirjoittaa kirjassaan Hehkuvan naisen salaisuuksia, että juutalaisissa tarinoissa Aatamilla oli Lilith-niminen vaimo ennen Eevaa. Myös Lilith oli kelvoton nainen, koska hän ei suostunut alistettavaksi. Hänet karkotettiin ja muutettiin demoniksi. Tämänkaltaiset tarinat elävät sitkeinä symboleina alitajunnassamme. Uskonnolliset tekstit ottavat useasti kantaa naisen seksuaalisuuteen, eivätkä lainkaan hyvässä valossa. Kuninkaat näissä tarinoissa sen sijaan saivat vaikka mitä toilailuja anteeksi.

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja seksuaalisuuden kontrollointia ei ole ilmennyt aina. Ennen maanviljelyksen aikakautta sosiaalisesta järjestyksestä on usein vastannut nainen, mutta nyt päättävissä asemissa ovat pääasiassa miehet. On ollut kauan sitten myös pitkä feminiinisyyden, jumalattaren palvonnan aikakausi. Jumalattaren aikana ajateltiin, että naisen seksuaalisuus oli portti pyhään, ja tätä luovaa voimaa hyödynnettiin monissa rituaaleissa.

Suomessakin on ollut aika, jolloin naiseuden voimaa ihailtiin. Uskontotieteilijä Karolina Kouvola on kirjoittanut kirjan Pohjolan jumalattaret, jossa nostetaan esille kalevalaisen mytologian naishahmoja. Esimerkiksi kipujen lievitykseen on pyydetty avuksi Kivutarta, kipujen haltijaa. Naisen kehossa uskottiin olevan myyttistä voimaa, jota runolauluissa kutsuttiin vitun väeksi. Naisen vagina oli väylä tuonpuoleiseen maailmaan, ja sen paljastamisella voitiin suojella karjaa ja omaa perhettä.

Metsästäjä-keräilijät asuivat heimoissa. Seksuaalisuus oli vapaata, sillä vahvistettiin heimon yhteenkuuluvuutta ja lapsesta huolehti monta isää. Kun maanviljelys alkoi, alkoi myös omistajuus. Omistajuuden piti periytyä biologisille jälkeläisille, ja selkein tapa pysyä asiasta selvillä oli naisten seksuaalisuuden rajoittaminen. Nainen muuttui kuvitelluksi omaisuudeksi, kuten maakin.

Koskaan tilanne ei ole kuitenkaan lohduton. Hyviä muutoksia tapahtuu, ja ihmisten tasa-arvo kasvaa, kun vanhoja uskomuksia ryhdytään kyseenalaistamaan. Alamme nähdä yhä selvemmin, että olemme enemmän ihmisiä kuin jotain sukupuolta. Afganistanissa oli 1920-luvun lopulla kuningatar Soraja Tarzi, joka puolisonsa kanssa teki maassa paljon hyviä uudistuksia. Uudistuksista monet mitätöitiin valtakauden loputtua, mutta jotain myös säilyi. Kuningatar astui kerran kuulijoiden eteen ja riisui huntunsa. Kuningas ilmoitti, että jatkossa hunnuttautuminen on Afganistanissa vapaaehtoista. Näitä järisyttäviä, uudistavia hetkiä tapahtuu, kun teemme niille mielessämme ja sitä kautta teoissamme tilaa.

Ulla Konttila
Seritatyö, Oulu

Tervetuloa Seritatyön blogin pariin!

Tervetuloa Seritatyön blogin pariin!

Aloitamme täällä blogin, jossa kirjoittelemme seksuaalisuuteen ja rajoihin liittyvistä teemoista. Kirjoitukset sisältävät sekä henkilökohtaista pohdintaa että tietoa, mutta niitä ei välttämättä voi sinänsä pitää faktatietona. Tarkoitus on enemmänkin herättää jokaisen omaa ajattelua tarjoamalla erilaisia näkökantoja. Haluamme myös lisätä keskustelua teemoista, joista usein vaietaan.

Ensimmäisessä kirjoituksessa pohdimme sukupuoliin liittyviä ajatusvääristymiä. Jatkossa tulemme kirjoittamaan muun muassa seksuaalikasvatuksen monimuotoisuuden tärkeydestä, häpeästä seksuaaliväkivallan kätkijänä, sekä seksuaalisen mielihalun hallinnasta. Aiheet täsmentyvät ja täydentyvät koko ajan. Otamme myös vastaan ideoita uusista aiheista.

Mukavaa, kun löysit blogiimme, pysyhän kuulolla!

p.s: Viitatessasi blogiin sosiaalisen median kanavilla, pyydämme käyttämään aihetunnistetta #seritatyo