Seksuaalisuus ja synti

Seksuaalisuus ja uskonnollisuus liittyvät toisiinsa niin kuin kaikki voimakkaat ilmiöt. Uskonnollisilla yhteisöillä on usein jokin kanta seksuaalisuuden toteuttamiseen, joten sekin kertoo siitä, miten suuri voima seksuaalisuus on. Uskonnollisuutta taas ei pidä sekoittaa hengellisyyteen, koska hengellisyys itsessään ei ole organisoitua toisin kuin uskonnolliset yhteisöt. Moni uskonnollisista yhteisöistä pitää seksuaalisuuteen liittyviä asioita, kuten esimerkiksi avioliiton ulkopuolella tapahtuvaa seksiä, itsetyydytystä tai homoseksuaalisuutta synteinä. Se kuitenkin riippuu uskonnollisten tekstien tulkinnasta ja usein se on uskonnollisten johtajien oma tulkinta.

Seksi- ja pornoriippuvuuden hoitoa pitkään kehittänyt englantilainen psykologi Paula Hall sanoo kirjassaan Koukussa seksiin: ”Moni seksiriippuvainen on kasvatettu häpeämään seksuaalisuuttaan, ja tämän takia he kokevat, että seksuaalisuuden ilmaiseminen toimivalla tavalla on vaikeaa (41% tutkimukseeni vastanneista, Hall 2013). Seksi on voinut olla tabu, ja jos itsetyydytyksestä on puhuttu, on sitä saatettu pitää syntinä tai perversiona.”

Seksuaalioikeudet ovat ihmisoikeuksia, ja oikeus omaan seksuaalisuuteen pitäisi olla kaikilla niissä rajoissa, joissa se ei loukkaa muiden oikeuksia. Esimerkiksi itsetyydytystä ei voi pitää toisten oikeuksia loukkaavana, jos muita ei altista sen vastentahtoiselle katsomiselle.

Työssäni olen nähnyt, mitä haittaa terveen seksuaalisuuden kehittymiselle on siitä, että seksuaalisuuden toteuttamista muuten kuin heterojen välisessä avioliitossa on pidetty vääränä. Esimerkiksi itsetyydytyksestä on saattanut seurata voimakas rangaistuksen pelko. Ihminen on kokenut siitä niin paljon syyllisyyttä, että on kerta toisensa jälkeen pyytänyt sitä anteeksi välttääkseen kuvittelemansa seuraukset, kuten yhteisön hylkäämisen ja pahimmillaan kadotuksen. Nuori on saattanut luulla olevansa ainoa yhteisön sisällä itsetyydytykseen ”sortuva” ja kokea häpeää ja kelvottomuuden tunnetta.

Seksuaalisuus on meissä kaikissa oleva elämänvoima, jota ei tuosta vain käskemällä sammuteta. Sen voi ainoastaan painaa pinnan alle, jossa se alkaa saada vääristyneitä muotoja. Jos kaikki normien ulkopuolella oleva seksuaalisuuden toteuttaminen menee samaan syntilaatikkoon, hämärtyy se, että on täysin eri asia nauttia yksin omasta seksuaalisuudestaan kuin rikkoa omia tai toisten seksuaalisia rajoja. Myös seksi- ja pornoriippuvuuden kanssa kamppailee moni, joka on kasvanut tiiviissä uskonnollisessa yhteisössä. Uskontoon perustuvilla opeilla on pyritty rajaamaan seksuaalisuuden toteuttaminen vain avioliitossa tapahtuvaan seksiin, mutta onkin saatettu päätyä omia tai toisten rajoja rikkovaan seksuaaliseen käyttäytymiseen. Tämä on merkittävästi näkyvä ilmiö työssäni ja omakohtainen huomio, jota en toivoisi pidettävän uskovaisiin kohdistettuna ennakkoluulona tai hyökkäyksenä. Olen tavannut kuitenkin myös uskonyhteisöihin kuuluvia ihmisiä, jotka eivät enää allekirjoita esimerkiksi itsetyydytyksen pahuuteen liittyviä oppeja, tai eivät ole koskaan kuulleet sitä tuomittavan.

Tavallaan seksuaalisuuden rajaaminen tiettyihin hyväksyttäviin muotoihin on ymmärrettävää, koska hallitsematon seksuaalikäyttäytyminen voi saada paljon vahinkoa aikaan. Sitä voi kuitenkin hallita tietoisuuden kasvattamisella ja avoimella keskustelulla. Säännöillä ja rajoituksilla on paikkansa, jos ne ovat oikeudellisesti perusteltavissa. Jos perustelu on vain se, ettei näin kuulu tehdä, se saattaa saada aikaan päinvastaisen lopputuloksen. Kielletty kiinnostaa aina enemmän.

Yle julkaisi 30.1.2022 toimittaja Kirsi Karppisen laajan kirjoituksen ”Tunnustuksen jälkeen”, jossa oli haastateltu mm. Matti Taskilaa, joka on Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen puheenjohtaja ja Johannes Alarantaa, joka on vanhoillislestadiolaisen liikkeen entinen jäsen, pappi ja aluekappalainen. Taskila sanoo haastattelussa, että uskonyhteisön toiminnasta, opetuksesta tai rakenteista ei ole löytynyt asioita, jotka altistaisivat hyväksikäytölle, vaan hyväksikäyttötapaukset selittyvät ihmisen sisäisellä pahuudella, jota esiintyy kaikissa yhteisöissä. Johannes Alaranta totesi tähän: ”Seksuaaliopetus on liikkeessä edelleen pielessä. Itsetyydytys on perkeleestä, ja seksi on tabu, jota on mahdollista toteuttaa vasta avioliitossa. Tällainen synnyttää patoumia.”

Vaikka tämä lainaus liittyy vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön, en tässä kirjoituksessani viittaa mihinkään tiettyyn yhteisöön. Olen kohdannut monenlaisista yhteisöistä ja kulttuureista tulevia ihmisiä. Tarkoitukseni on tuoda esille se, että kieltämisellä päädytään usein päinvastaiseen lopputulokseen kuin mihin on pyritty, ja että terveen seksuaalisuuden arvostaminen vähentää riskiä rajojen ylittämiseen. Haitallisia uskomuksia esiintyy kaikilla ihmisillä ja kaikissa yhteisöissä. Ja kaikissa uskonyhteisöissä on myös hyviä, kannattelevia ja tukevia asioita.

”Sisäinen pahuus”, johon Taskila haastattelussa viittasi, on muista piittaamaton ja halusta sokaistunut mielentila, joka tosiaan voi olla kenellä tahansa. Tähän mielentilaan ajavat juuri patoumat ja häpeä, ja niiden syntymiseen vaikuttaa yhteisössä annettu opetus. Siksi tätä ei voi pitää vain yksilön ongelmana, vaikka yksilö viime kädessä vastaa omista teoistaan.

Seksi on väärin silloin kun se loukkaa toisten oikeuksia, mutta ei koskaan muulloin. Seksuaalisuus itsessään ei voi olla väärin koskaan. Jos seksuaalisuudessa on jotain väärää, niin on nälässä ja janossakin.

Seritatyön kautta on herännyt myös toivoa. Uskonnollisista yhteisöistä on tullut asiakkaita, jotka ottavat teoistaan ja ajatuksistaan täyden vastuun ja haluavat oppia toimimaan toisin. Myös keskustelukulttuuri yhteisöjen sisällä on selvästi muuttumassa, ja tämän kirjoituksen toivon olevan osa uutta keskustelua.

Ulla-Maaria Leskinen

Seritatyö, Oulu

Seksuaalisuus ja synti