Author: SERITA

Tietoinen sooloseksi ja positiivinen seksuaalisuus

Sooloseksin on sanottu olevan yleisin seksuaalisuuden toteuttamisen muoto. Sille on olemassa paljon erilaisia nimityksiä, osa rujoja ja osa kauniimpia. Sana itsetyydytys on yleisesti ammattilaisten keskuudessa käytetty, mutta itse pidän enemmän sanasta sooloseksi. Itsetyydytys- sana kuulostaa minulle nuhjuiselta, joltain välttämättömältä tarpeelta mikä pitää hoitaa nopeasti pois alta. Ja valitettavan moni suhtautuukin siihen niin. Seksuaalista laukeamista saatetaan pitää suurimpana tarpeena, joka menee jopa ihmissuhteiden ja nukkumisen edelle, mutta sen avulla yritetään tiedostamattomasti ratkaista muita tarpeita, kuten lohdun ja yhteyden tarvetta. Nämä tarpeet eivät tietenkään tyydyty pelkän seksuaalisen purkautumisen avulla. Yhteys ja lohtu syntyvät hyväksyvästä läsnäolosta itsen tai toisten kanssa.

Sanaa ”masturbaatio” en myöskään halua käyttää sen alkuperän takia. Se juontaa juurensa latinankielisistä sanoista ”mano stuprare” joka tarkoittaa ”käsin saastuttamista”. Se on kaukana positiivisesta seksuaalisuudesta.

Sooloseksi sen sijaan kuvaa jotain kevyttä, luvallista ja hauskaa tekemistä, mitä se parhaimmillaan voikin olla. Tietoinen sooloseksi vielä enemmän! Tietoisesta sooloseksistä on käytetty myös nimitystä ”medibaatio”, joka on masturbaation ja meditaation yhdistelmä. Se on kohtuullisen hyvä termi myös minun mielestäni, vaikka se muistuttaakin masturbaatio-sanasta. Tietoinen sooloseksi tarkoittaa hyväksyvän tietoisen läsnäolon tilassa toteutettua seksiä itsen kanssa. Siinä ei pyritä mihinkään muuhun päämäärään kuin tietoiseen itsensä rakastamiseen ja nautintoon. Pornografiaa pyritään välttämään, jotta yhteys itseen säilyisi. Huomion keskipisteinä ovat kosketus ja kehon tuntemukset. Jopa mielikuvia pyritään välttämään ja ohjaamaan huomio aina takaisin itsensä koskettamiseen ja kosketuksen herättämiin tuntemuksiin. Omaa kehoa kosketetaan keskittyneesti, eri puolilta, eri tavoilla ja voimakkuuksilla. Hyvin helposti sooloseksi noudattaa samaa kaavaa jossa puhelin tai tietokone on aina mukana ja otteet totunnaiset, mekaaniset ja rivakat. Tietoisessa sooloseksissä rutiinit on hyvä rikkoa vaikka muuttamalla valaistusta tai paikkaa. Suihku on monille hyvä aloitus, koska sinne ei niin helposti pysty puhelinta viemään ja oman kehon koskettaminen on luontevaa. Kuinka moni toteuttaa itsensä rakastamisen hetken suunnitellusti, miellyttävässä ympäristössä ja keskittyneesti, ajan kanssa? Kokemus on taatusti erilainen kuin hätäinen laukeamisen tavoittelu tunkkaisessa huoneessa, pizzalaatikoiden keskellä ja tietokoneen ääressä, vähän itseltäänkin salaa.

Seksipositiivisuus ymmärretään joskus virheellisesti siten, että kaikkeen seksuaalisuuden toteuttamiseen pitäisi suhtautua positiivisesti. Todellista seksipositiivisuutta on kuitenkin se, että seksuaalisuus nähdään tärkeänä ja arvokkaana asiana, jota halutaan toteuttaa mahdollisimman hyvin, niin että siitä on iloa myös pitkällä aikavälillä. Useimmat eivät kuitenkaan edes mieti hyvin toteutetun sooloseksin pitkän aikavälin hyötyjä. Itsetyydytys vain toistuu rutiininomaisesti aina samanlaisena, ja yhteys itseen heikkenee. Tämän tiivistää ote Mantak Chian ja Douglas Abrams Aravan kirjasta Moniorgasminen mies: ”Useimmat miehistä saavat tietoa seksistä itsetyydytyksen ja pornografian avulla. Mikä tahansa syy sitten onkaan – syyllisyys, kokemattomuus, kiinnijäämisen pelko – valtaosa miehistä oppii tyydyttämään itsensä nopeasti. Pornografia yleensä myös etäännyttää miehiä omasta kehostaan. Ei ihme, että useimpien miesten kehoyhteys ja tietoisuus kiihottuneisuutensa tilasta on puutteellinen”.

Vaikka tässä lainauksessa käsiteltiin miesten seksuaalisuutta, ei sooloseksi ole sukupuolittunutta sinänsä. Kaikki sukupuolet voivat urautua haitallisiin seksitapoihin ja myös oppia positiivista, terveellistä seksuaalisuutta. Vaikka pornografian käyttö on tavallista, olisi hyvä oppia nauttimaan seksuaalisuudestaan myös ilman sitä, jolloin tietoisuus kehon reaktioista ja kiihottumisen asteesta on mahdollista säilyttää. Tätä lähestymistapaa on helpompi myös käyttää toisen ihmisen kanssa toteutettavaan seksuaalisuuteen. Ja kun kiihottumisen eri asteet tulevat tutuiksi, on mahdollista nauttia pelkästä seksuaalisesta vireestä ilman laukeamisen pakkoa, ja saattaa huomata, että virtaa riittää enemmän kaikkeen muuhunkin.

Tietoinen läsnäolo on yksinkertaista teoriassa, mutta vaikeaa käytännössä, koska mieli pyrkii jatkuvasti luomaan mielikuvia, ennakoimaan ja harhailemaan. Keskittymiskykyä on kuitenkin mahdollista kehittää tekemällä harjoituksia, joissa päättää keskittyä johonkin nyt-hetkessä koettavaan asiaan, kuten oman kehon koskettamiseen. Huomio tulee karkaamaan aluksi kerran sekunnissa, mutta kun sen palauttaa kokemuksen huomiointiin yhä uudelleen, se alkaa muuttua kerta kerralta helpommaksi. Läsnäolon kyvyn kehittämisestä seuraavat hyödyt näkyvät koko elämässä.

Kun oppii nauttimaan, on helpompi tunnistaa myös omia ja toisten rajoja. Voimakas kiihottuminen ei välttämättä tarkoita nauttimista. Tahdin hidastaminen ja tietoinen, syvä hengitys auttavat kokemuksen syventämisessä. Silloin liikutaan turtumisesta herkistymisen suuntaan, jolloin yhä vähempi stimulaatio riittää.

Toivotan hyväksyvää, jännittävää ja iloista tutkimusmatkaa!

Ulla-Maaria Leskinen

Kysely on päättynyt

Teimme kyselyn siitä, kuinka nettisivujemme toiminnot ja sisältö vastaavat kiinnostuneiden tarpeisiin. Selvitimme myös sitä, kuinka palvelumme koetaan saavuttavan sitä tarvitsevia. Kyselyn tavoitteena oli kehittää toimintaamme asiakaslähtöisemmäksi.

Kysely on nyt päättynyt. Kiitos vastauksistanne!

Mielihalu ja järkiminä 2 -kirja on julkaistu ja luettavissa Seritan omilla sivuilla

Seksuaaliväkivaltatyön asiantuntija Ulla-Maaria Konttilan kirja Mielihalu ja järkiminä on julkaistu.  Se on jatkoa kirjalle Mielihalu ja järkiminä, joka julkaistiin 2021, ja joka koostuu keskusteluista lapsista seksuaalisesti kiinnostuneen ”Juhanin” ja seksuaaliterapeutin välillä.

Juhani ei ole koskaan tehnyt kontaktirikosta, ja hän on pystynyt lopettamaan kokonaan myös CSAM:n (child sexual abuse material) käytön. Toinen osa on toteutettu samalla tavalla kuin ensimmäinenkin, eli keskustelut on kirjoitettu suoraan ylös ja muutettu kirjakielelle. Mielihalu ja järkiminä 2 keskittyy enemmän oivallusten syventämiseen ja mielen harjoituksiin, eikä se voi olla vaikuttamatta myös terapeutin omaan mieleen. Mielihalu ja järkiminä 2 vahvistaa ensimmäisen kirjan sanomaa: jokainen hetki on mahdollisuus valita uudelleen.

Kirjan sähköisen version voit lukea tästä

Seksuaalisuus ja synti

Seksuaalisuus ja uskonnollisuus liittyvät toisiinsa niin kuin kaikki voimakkaat ilmiöt. Uskonnollisilla yhteisöillä on usein jokin kanta seksuaalisuuden toteuttamiseen, joten sekin kertoo siitä, miten suuri voima seksuaalisuus on. Uskonnollisuutta taas ei pidä sekoittaa hengellisyyteen, koska hengellisyys itsessään ei ole organisoitua toisin kuin uskonnolliset yhteisöt. Moni uskonnollisista yhteisöistä pitää seksuaalisuuteen liittyviä asioita, kuten esimerkiksi avioliiton ulkopuolella tapahtuvaa seksiä, itsetyydytystä tai homoseksuaalisuutta synteinä. Se kuitenkin riippuu uskonnollisten tekstien tulkinnasta ja usein se on uskonnollisten johtajien oma tulkinta.

Seksi- ja pornoriippuvuuden hoitoa pitkään kehittänyt englantilainen psykologi Paula Hall sanoo kirjassaan Koukussa seksiin: ”Moni seksiriippuvainen on kasvatettu häpeämään seksuaalisuuttaan, ja tämän takia he kokevat, että seksuaalisuuden ilmaiseminen toimivalla tavalla on vaikeaa (41% tutkimukseeni vastanneista, Hall 2013). Seksi on voinut olla tabu, ja jos itsetyydytyksestä on puhuttu, on sitä saatettu pitää syntinä tai perversiona.”

Seksuaalioikeudet ovat ihmisoikeuksia, ja oikeus omaan seksuaalisuuteen pitäisi olla kaikilla niissä rajoissa, joissa se ei loukkaa muiden oikeuksia. Esimerkiksi itsetyydytystä ei voi pitää toisten oikeuksia loukkaavana, jos muita ei altista sen vastentahtoiselle katsomiselle.

Työssäni olen nähnyt, mitä haittaa terveen seksuaalisuuden kehittymiselle on siitä, että seksuaalisuuden toteuttamista muuten kuin heterojen välisessä avioliitossa on pidetty vääränä. Esimerkiksi itsetyydytyksestä on saattanut seurata voimakas rangaistuksen pelko. Ihminen on kokenut siitä niin paljon syyllisyyttä, että on kerta toisensa jälkeen pyytänyt sitä anteeksi välttääkseen kuvittelemansa seuraukset, kuten yhteisön hylkäämisen ja pahimmillaan kadotuksen. Nuori on saattanut luulla olevansa ainoa yhteisön sisällä itsetyydytykseen ”sortuva” ja kokea häpeää ja kelvottomuuden tunnetta.

Seksuaalisuus on meissä kaikissa oleva elämänvoima, jota ei tuosta vain käskemällä sammuteta. Sen voi ainoastaan painaa pinnan alle, jossa se alkaa saada vääristyneitä muotoja. Jos kaikki normien ulkopuolella oleva seksuaalisuuden toteuttaminen menee samaan syntilaatikkoon, hämärtyy se, että on täysin eri asia nauttia yksin omasta seksuaalisuudestaan kuin rikkoa omia tai toisten seksuaalisia rajoja. Myös seksi- ja pornoriippuvuuden kanssa kamppailee moni, joka on kasvanut tiiviissä uskonnollisessa yhteisössä. Uskontoon perustuvilla opeilla on pyritty rajaamaan seksuaalisuuden toteuttaminen vain avioliitossa tapahtuvaan seksiin, mutta onkin saatettu päätyä omia tai toisten rajoja rikkovaan seksuaaliseen käyttäytymiseen. Tämä on merkittävästi näkyvä ilmiö työssäni ja omakohtainen huomio, jota en toivoisi pidettävän uskovaisiin kohdistettuna ennakkoluulona tai hyökkäyksenä. Olen tavannut kuitenkin myös uskonyhteisöihin kuuluvia ihmisiä, jotka eivät enää allekirjoita esimerkiksi itsetyydytyksen pahuuteen liittyviä oppeja, tai eivät ole koskaan kuulleet sitä tuomittavan.

Tavallaan seksuaalisuuden rajaaminen tiettyihin hyväksyttäviin muotoihin on ymmärrettävää, koska hallitsematon seksuaalikäyttäytyminen voi saada paljon vahinkoa aikaan. Sitä voi kuitenkin hallita tietoisuuden kasvattamisella ja avoimella keskustelulla. Säännöillä ja rajoituksilla on paikkansa, jos ne ovat oikeudellisesti perusteltavissa. Jos perustelu on vain se, ettei näin kuulu tehdä, se saattaa saada aikaan päinvastaisen lopputuloksen. Kielletty kiinnostaa aina enemmän.

Yle julkaisi 30.1.2022 toimittaja Kirsi Karppisen laajan kirjoituksen ”Tunnustuksen jälkeen”, jossa oli haastateltu mm. Matti Taskilaa, joka on Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen puheenjohtaja ja Johannes Alarantaa, joka on vanhoillislestadiolaisen liikkeen entinen jäsen, pappi ja aluekappalainen. Taskila sanoo haastattelussa, että uskonyhteisön toiminnasta, opetuksesta tai rakenteista ei ole löytynyt asioita, jotka altistaisivat hyväksikäytölle, vaan hyväksikäyttötapaukset selittyvät ihmisen sisäisellä pahuudella, jota esiintyy kaikissa yhteisöissä. Johannes Alaranta totesi tähän: ”Seksuaaliopetus on liikkeessä edelleen pielessä. Itsetyydytys on perkeleestä, ja seksi on tabu, jota on mahdollista toteuttaa vasta avioliitossa. Tällainen synnyttää patoumia.”

Vaikka tämä lainaus liittyy vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön, en tässä kirjoituksessani viittaa mihinkään tiettyyn yhteisöön. Olen kohdannut monenlaisista yhteisöistä ja kulttuureista tulevia ihmisiä. Tarkoitukseni on tuoda esille se, että kieltämisellä päädytään usein päinvastaiseen lopputulokseen kuin mihin on pyritty, ja että terveen seksuaalisuuden arvostaminen vähentää riskiä rajojen ylittämiseen. Haitallisia uskomuksia esiintyy kaikilla ihmisillä ja kaikissa yhteisöissä. Ja kaikissa uskonyhteisöissä on myös hyviä, kannattelevia ja tukevia asioita.

”Sisäinen pahuus”, johon Taskila haastattelussa viittasi, on muista piittaamaton ja halusta sokaistunut mielentila, joka tosiaan voi olla kenellä tahansa. Tähän mielentilaan ajavat juuri patoumat ja häpeä, ja niiden syntymiseen vaikuttaa yhteisössä annettu opetus. Siksi tätä ei voi pitää vain yksilön ongelmana, vaikka yksilö viime kädessä vastaa omista teoistaan.

Seksi on väärin silloin kun se loukkaa toisten oikeuksia, mutta ei koskaan muulloin. Seksuaalisuus itsessään ei voi olla väärin koskaan. Jos seksuaalisuudessa on jotain väärää, niin on nälässä ja janossakin.

Seritatyön kautta on herännyt myös toivoa. Uskonnollisista yhteisöistä on tullut asiakkaita, jotka ottavat teoistaan ja ajatuksistaan täyden vastuun ja haluavat oppia toimimaan toisin. Myös keskustelukulttuuri yhteisöjen sisällä on selvästi muuttumassa, ja tämän kirjoituksen toivon olevan osa uutta keskustelua.

Ulla-Maaria Leskinen

Seritatyö, Oulu

Seritatyö

Serita, which means work to prevent sexual offences, funded by the finnish funding centre for social welfare and health organisation (STEA), is a joint form of work by the associoations Oulu mother and child home and shelter association and Vuolle Setlement, which started in 2017.

We provide Low threshold service to prevent sexual offences. You have anonymous, free of charge possibility to talk about your situation and your life stage with professional. You can also talk how you can prevent troubling situations in the future.

We provide phone consultation and face-to-face individual consultation, and possibility to continue your process with “Uusi Suunta” (new direction) -individual rehabilitation. We provide safe, confidential, and equal conversation help for your situation toward life without crime.

Our work is low-threshold service and is it

  • confidential
  • equal
  • individual
  • anonymous
  • free of charge
  • safe
  • professional

You do not need referral from doctor or other health professional.

You can come alone or with someone close to you Foundation of our work

Foundation of our work

Sexual rights and obligations belong to everyone.

Everyone has right to good sexual life and sexual health.

Everyone has right to sexual counselling and sexual education in all stages of life.

To Whom?

You are worried about your own sexual behaviour

You have a sexual offence on your background.

Your sexual behaviour is turning into illegal activity.

You need support to set your own sexual bounders.

You are worried about sexual behaviour of someone close to you.

Our Goals

To support and help you to set your sexual boundaries and to stay inside them.

To support you for safe healthy sexuality.

To help you have a life without crime.

Desire and the rational self

“The world doesn´t have to please me.”

“If we listen to desire, it looks for justifications for its activities. It want to make things a reality, it wants to enjoy. And so it makes us see facts even in thing where they don´t exist.”

“I´ve never felt bad because I can´t do what I´d like to do. That´s not something I´ve ever been upset about. I´ve been upset because I haven´t come up with any other way to feel that I have a full life.”

This is a collection of discussions between Juhani and sex therapist (Ulla Konttila) over a year. The quopations above are Juhani´s own words. He presents a mental method that can help people live with any preference without hurting anyone. This way of thinking can be applied to other mental issues, too. Juhani experiences sexual interest in children, and he has received lessons for coping with it from the wise part of his mind, that he calls the rational self. He wants to tell people that a preference in itself does not make anyone a monster. The discussions touch on themes and books about sexology, psychology and philosophy. In addition to Juhani´s life story, the sessions also took in the cultural background to the topic. But the greatest honour and pleasure as author is to present the voice of reason that makes you stop and think: the rational self.

The author of the book has been involved in the Serita-work as an expert in the work on sexual violence since 2019. She is trained psychiatric nurse, sexual counsellor, sex therapist and tantric instructor. Before Serita-work, se worked extensively as a psychiatric nurse for the Mental Health and Substance Abuse Services of the city of Oulu. This book by Ulla Konttila is a significant contribution to the field that makes it easier to discuss the topic rationally.

The book is translated in English and will be published at 30.3.2022 in this site and it´s available for free.

Contact

Ulla-Maaria Leskinen +358405245100

Kaisa Laiti +358447512789

Minja Lappalainen +358447861637

Chat-service: tue at 13–15

Discord: mon at 15-16

email: info@seritatyo.fi

Kun läheinen on tehnyt seksuaalirikoksen

Minna Akimon (Kaleva 6.1.) kirjoitus kertoi äidistä (nimimerkki Kaija), jonka poika oli tehnyt törkeän seksuaalirikoksen. Kaija kertoi haastattelussa miettineensä moneen kertaan, mitä oli tehnyt kasvatuksessa väärin ja toi esille valtavaa huolta siitä, miten poika itse voi elää tällaisen rikoksen kanssa.

Seritatyössä kohtaamme seksuaaliväkivallan tekoja tehneitä ja heitä, joilla on kohonnut riski tekoihin sekä heidän läheisiään. Asiakkuus on maksutonta ja asiointi voi tapahtua nimettömänä. Asiakastapaamisia meillä oli viime vuonna paikan päällä ja etäyhteyksin toteutettuina yli 700. Monet asiakkaista ovat tehneet pitkää ja tiiviistä terapiatyöskentelyä, jonka päämääränä on uusintarikosten ja seksuaaliväkivallantekojen ennaltaehkäisy. Myös verkossa tapahtuneet teot ja lapsen seksuaalista väkivaltaa todistavan kuvamateriaalin (CSAM) käyttö ovat seksuaalista väkivaltaa. Käyntimääristä voi päätellä sekä sen, että tämän ongelman kanssa kamppailevia on paljon, että sen, että he tahtovat saada apua. Kuten Akimon jutussakin mainittiin, ei tekijöiden auttaminen ole pois uhreilta. Tekijöiden ja potentiaalisten tekijöiden auttaminen vaikuttaa siihen, ettei uhreja tulisi. Pystymme jokaisena työpäivänä todistamaan ihmisen hämmästyttävää kykyä muutokseen.

Kuten Kaija itsekin totesi, ei hänen identiteettinsä ole raiskaajan äiti. Eikä pojan identiteetti ole raiskaaja. Lähes kaikki kohtaamamme seksuaalirikoksen tehneet ovat toimineet omia arvojaan vastaan. Äärimmäisen harva heistä ajattelee, että teko oli oikeutettu. Myös seksuaalirikoksen tehneet ovat tehneet elämässään monia asioita oikein, he ovat olleet rakastettuja ja rakastavia, ja saattavat olla yhä. Vaikka teko olisi tehty päihtyneenä tai muuten poikkeuksellisessa mielentilassa, se ei vähennä uhrin kokemaa kärsimystä. Sillä ei voi saada tekoa oikeutetuksi. Se kuitenkin kertoo siitä, ettei ihminen ole seksuaalirikollinen koko olemukseltaan. Sitä tervettä osaa ihmisessä, joka kykenee myötätuntoon ja vastavuoroisuuteen, voidaan vahvistaa.

Läheisten kokema tuska ja häpeä ovat asioita, joita kohtaamme työssä ja joiden käsittelyssä voimme auttaa. Varsinkin äitiyteen yhä liittyy mystifiointia ja syyllistämistä. Ikään kuin äiti voisi olla vastuussa lastensa valinnoista heidän koko elämänsä ajan. Ja kuten jokainen äiti varmasti tietää, lastaan ei osaa olla rakastamatta, vaikka tämä olisi tehnyt hirveimmän mahdollisen teon. Eikä tarvitsekaan osata.

Myös läheiset voivat ottaa yhteyttä suoraan meihin nettisivujemme kautta.

Ulla-Maaria Leskinen

Seritatyö, Oulu

Surua yhteyden kaipuun syleilyssä

Inhimillisiä perustarpeita voidaan kuvata ja jaotella monella tavalla. Käsitellään tarpeitamme miten tahansa, niin uskon, että yksi tarpeistamme on tarve liittyä, kuulua joukkoon ja kokea olevansa merkityksellinen myös jollekin toiselle ihmisille. Näihin asioihin kietoutuu myös läheisyyden tarve. Maslown tarvehierarkiassa tätä kuvattiin termillä yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet. Vaikkakin on syytä kriittisesti suhtautua kyseisen psykologisen teorian alkuperäiseen ajatukseen siitä, että tarpeiden tyydytys etenisi hierarkkisesti, on teoriassa kuitenkin hyvä pohja-ajatus. Jos yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeita tarkastellaan Maslown tarvehierarkian näkökulmasta, voidaan todeta, että mikäli ihminen ei koe näiden tarpeiden täyttyvän, hän kokee yksinäisyyttä ja hylätyksi tulemista. Yhteenkuuluvuuden tunne vaikuttaa puolestaan siihen, miten ihminen voi kokea oman arvokkuutensa muiden ihmisten silmissä. Tätä kuvataan tarvehierarkiassa arvostuksen tarpeena, joka on teoriassa sijoittunut yhteenkuuluvuutta seuraavaksi tarpeeksi. Haluan pysähtyä tämän äärelle, koska nämä asiat ovat vahvasti läsnä esimerkiksi niiden kohtaamiemme ihmisten elämässä, jotka kipuilevat lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen kanssa tai joilla läheisyys ja aggressio tasapainottelevat samalla nuoralla. Nämä asiat kietoutuvat myös surutyöhön, jota pyrin tässä kirjoituksessa hieman avaamaan.

Ajattele, jos romanttinen ja seksuaalinen kiinnostuksesi suuntautuisi sellaiseen kohteeseen, jonka kanssa et voisi koskaan muodostaa tasavertaista romanttista tai seksuaalista suhdetta. Kohteeseen, jonka kanssa yhdessä oleminen olisi rikos ja haavoittaisi toista osapuolta. Jos kiinnostukseksi kohde olisi sellainen, ettet hyväksyntää kokien voisi jakaa ihastuksen tunteitasi kavereillesi, saati ihastuksesi kohteelle. Ajatus siitä, että joskus lähestyisit ihastuksesi kohdetta olisi pelottava ja se olisi ennaltaehkäistävä mielihalu. Lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen omaava henkilö huomaa usein jo nuoruudessa, että kasvaa itse vuosi vuodelta, mutta kiinnostuksen kohteet eivät seuraakaan omaa kehitystä, vaan kiinnostus pysyy esimerkiksi alakouluikäisissä lapsissa. Tämä on usein hämmentävää ja pelottavaa ja tilanne käy vuosi vuodelta haastavammaksi, etenkin jos sitä ei pääse käsittelemään missään. Samaistuminen oman ikäisiin voi käydä haastavaksi, on vaikea päästä mukaan toisten ihastumisjuttuihin ja kokemusten jakamiseen. Omille kokemuksille ja tunteille ei tänä päivänäkään helposti löydy julkisuudesta, netistä tai kirjallisuudesta myönteistä samaistumismahdollisuutta. Pahimmillaan koulun terveystiedon kirjassa kerrotaan, että pedofiili tarkoittaa henkilöä, joka hyväksikäyttää lasta ja somessa roihuavat keskustelut, joissa hyväksyntää nauttivat kuvaukset kuvottavista ja likaisista hyväksikäyttäjistä. Osa oman identiteettinsä kanssa kipuilevista sisäistää nämä samaistumismallikseen. Ajattelee, että ehkä minä todella olen kuvottava ja likainen ja tulen satuttamaan ihmisiä, vaikka en haluaisi niin tehdä. Mikäli kyseessä on sisällyttävä lapsikohteinen seksuaalinen kiinnostus ja henkilö on lisäksi kiinnostunut esimerkiksi oman ikäisistään, voi seksuaalisuuden kehitys edetä kuitenkin myös oman ikäisten parissa, ihminen voi vahvistaa oman seksuaalisuutensa toimivaa ja toteuttavissa olevaa osaa ja saavuttaa rakkauden ja läheisyyden kokemuksia. Vaikein tilanne on henkilöillä, joilla seksuaalinen kiinnostus keskittyy ainoastaan lapsiin. Tällöin seksuaalisuuden portailla ei voi edetä järkeä, tunnetta ja biologiaa kuunnellen salaisesta ihastuksesta kaverille jaettuun ihastumisen kokemukseen, saati läheisyyteen. Parisuhteen tai muunlaisten läheissuhteiden muodostaminen aikuistenkin kanssa on joissain tapauksissa kyllä mahdollista, mutta se vaatii vahvoja kompromisseja ja tuntuu usein hyvin haastavalta. Tällaisissa tilanteissa on luonnollista, että ihminen kokee myös surua liittyen seksuaaliseen kiinnostukseensa, yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeisiinsa ja tähän suruun on hänellä täysi oikeus.

Juha Itkonen on sanoittanut osuvasti kirjassa Suru (2020; 17, Lahti, T. toim.), että surusta voidaan erottaa akuutti suru, sekä sitä seuraava sopeutumisprosessi, joka kestää usein loppuelämämme ajan. Suru on yksilöllinen kokemus, joka kytkeytyy surevan omaan identiteettiin, elämään ja tunteisiin liittyvien tarkoituksien ja merkityksien uudelleenrakentamiseen. Aiemmin häpeää käsittelevässä blogikirjoituksessani kirjoitin, että oman seksuaalisen minuutensa hyväksyminen mahdollistaa voimavarojen kiinnittämisen nykyhetkeen ja vähentää tuskaa. Lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen omaavan henkilön kohdalla tämä tarkoittaa mieltymyksen integroimista omaan minäkuvaansa lasten koskemattomuutta kunnioittaen. Tätä vaaditaan myös surusta selviytymiseen. Suru voi olla läsnä, mutta surua kokevan henkilön elämä sujuu ja elämän positiivisten ja toimivien osa-alueiden merkitys alkaa jälleen näyttäytyä.

Usein läheisyyden puutteesta puhuttaessa keskustellaan haluttomuudesta. Se on kuitenkin vain pintaraapaisu siitä joukosta ihmisiä, jotka kaipaavat kosketusta ja surevat kosketuksen tai läheisyyden puutetta. Aiemmin puhuin jo lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen omaavista henkilöistä. On myös suhteita, joissa osapuolet ovat ajautuneet kauas toisistaan ja läheisyys huutaa poissaolollaan. Jos suhteessa on ollut seksuaalista väkivaltaa ja halutaan pysyä yhdessä, vaatii luottamuksen ja läheisyyden uudelleen rakentaminen paljon työtä. Yhteisen sopivan läheisyyden etsimisessä voidaan elää pitkiä aikoja tilanteessa, jossa läheisyyttä ei ole tai sitä turvallisuuden tunteen takaamiseksi yhteisillä sopimuksilla vahvasti rajataan. Myös tieto kumppanin mahdollisesta aiemmasta seksuaaliväkivallan teosta jotain toista kohtaan, voi ymmärrettävästi haastaa suhteen läheisyyden.  On myös henkilöitä, joilla seksuaaliseen toimintaan yhdistyy herkästi aggressio ja he eivät uskalla lähestyä tämän takia ihmistä, jonka lähellä haluaisivat olla. Oma seksuaalinen mielenkiinto voi myös olla täysin mahdollinen toteuttaa kunnioittaen omia ja toisten rajoja, sekä lakia, mutta henkilö kokee itseään kiihottavat elementit niin häpeällisiksi, ettei rohkene lähteä tutkimaan niitä. Näissä tilanteissakin voivat osapuolet kokea surua läheisyyden puutteesta ja kaipuusta ja on tärkeää, että kaikki osapuolet voivat kokea surunsa olevan oikeutettua. Ympäristö ja omat haavat voivat kuitenkin viestiä ihmiselle, ettei juuri minulla ole oikeutta surra. Itkonen käyttääkin termiä äänioikeudettomasta surusta (2020; 50, Lahti, T. toim.) tarkoittaen surua, johon sosiaalinen verkosto voi olla haluton tarjoamaan apuaan. Esimerkkeinä hän käyttää muun muassa kouluampujan vanhempien surua ja päihteisiin kuolleen läheisen surua, mutta ajattelen tämän sopivan hyvin myös tässä kirjoituksessa nostamiini tapauksiin. Itkonen korostaa, että hyvinvointimme kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että voimme kokea surumme olevan hyväksyttyä. Tarvitsemme tilan ja mahdollisuuden surra. Jos jo oma seksuaalinen mieltymys tai menneisyyden teot ovat saaneet vaikenemaan ja kokemaan häpeää, kokee ihminen helposti, ettei suruunkaan ole oikeutta. Usein jo sen ääneen sanominen, että on luonnollista, että koet asiasta surua, empatia ja asian äärelle pysähtyminen voivat auttaa ihmistä eteenpäin oman suruprosessinsa kanssa. Tunne siitä, että haavoittuvana ja surevanakin hyväksytty, lisää taas jo alussa esille nostamaani arvokkuuden tunnetta. Kun ihminen voi tuntea olevansa arvokas ja hän pystyy käsittelemään tunteitaan, on hänellä myös paremmat mahdollisuudet välttää ei-toivottua käyttäytymistä ja hallita mielihalujaan.

Kun aloitin kirjoittamaan tätä blogitekstiä, kulki mielessäni lausahdus: Voiko kukaan määritellä millaisia asioita saa surra tai kenellä on oikeus suruun? Itse ajattelen, että toisen ihmisen surun kieltäminen on väkivaltaista. Suru on menetyskokemus, joka kuuluu tunnemaailmaamme. Suru ei ole sairaus, mutta sen piilottaminen tai kieltäminen voi sairastuttaa.

Minja Lappalainen

Seritatyö, Oulu